sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Vauvan helppo tilkkupeitto / Easy Baby Blanket Quilt

Joulun lähestyessä blogi väkisinkin hiljenee, kun kaikkia lahjoja ei voi tänne laittaa näytille. Mutta jotain näytettävääkin on valmistunut. Kummilapsemme numero yhdeksän sai nimensä viikko sitten. Tapani mukaan halusin antaa myös hänelle jotain itse tehtyä. Ja tällainen tilkkupeitto valmistui...


Peiton katselukangas on aivan ihanasta nettikaupasta nimeltä Onni ja Ilona. Käy kurkkaamassa täältä. Kankaasta voi tehdä myös katselukirjan, mutta se päätyi minulla nyt peitoksi. Peitossa on kolmetoista katselukuvaa eli hieman toista riviä kangasta. Pallokangas on Eurokankaasta. Taustapuolella kurkistelee pöllö poikineen. Tämäkin kangas on Eurokankaasta.


Peitto on kantattu vinonauhalla, eivätkä kulmat kestä vielä lähempää katselua. Vaatii harjoittelua :) Tikkaukset tein aina pallokankaan ruudun kulmasta kulmaan.


Tikkaukset saivat nyt jäädä kunnolla näkyviin taustapuolellekin.


Minulla on vielä yksi rivi kangasta jäljellä. Saas nähdä mihin sen käyttäisi :)



It has been quiet on my blog. As Christmas is coming, I can't blog all the things I have done. But after Christmas you will see more. But this baby blanket went for our nineth godchild as a christening gift. I used this wonderful fabric from Onni ja Ilona store. You can find it from here. The model of the blanket is very simple, but the fabric makes it look amazing and more complicated than it really is.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Hiusharjakotelo nro 2 / Hairbrush Keeper vol 2

Tein aiemmin hiusharjakotelon, jonka löydät täältä. Tilaisuuden tultua päätin ommella sille muutaman kaverin, jotka päätyvät pukinkonttiin.


Materiaali näissä on ehkä hieman poikkeava, sillä päälikangas on joustocollegea. Mutta hyvin onnistui. Pitsiä tietysti hieman naisellisuutta tuomaan. Vuorikangas puuvillaa. Ohjeen löydät täältä. Näihin on hyvä sitten sujauttaa tärkeät tavarat, vaikkapa värikyniä tai niitä hiusharjoja :)


As you might remember, I made these Hairbrush Keepers once before. This time the cover fabric is made of college fabric. I added also some lace. These are going as a Christmas gifts to very special girls :) You'll find the pattern from here.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Satulan sadesuojus / The Bicycle Seat Rain Cover

Suomen syksy on valitettavasti sateinen, joten siihen on varauduttava parhaalla mahdollisella tavalla. Pyörä tarvitsee satulalleen sadesuojan. Selatessani Suuri Käsityö lehtiä löysin 5/06 lehdestä kaavan tähän suojukseen ja se oli täysin sopiva Jopolle.


Kuvan ottovaiheessa suojaa on jo käytetty useita kertoja. Hyvin on palvellut tarkoituksessaan ja mahtuu ajon aikana hyvin satulan alle rutattuna.


Kangas on mielestäni aika psykedeelinen, mutta pienen ystäväni mielestä täydellinen. Sadekangas on Eurokankaasta. Helppo ommella, kun huolitteluja ei tarvita. Toki kaarevat muodot aiheuttavat omat hankaluutensa.


Kiristys on hoidettu pyöreällä kuminauhalla ja kiristimellä.


Since the fall is really rainy in Finland it is very convenient to have a raincover for bicycle seat. I made this with the pattern from the Finnish craft magazine Suuri Käsityö 5/06.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Heijastimia Big Shotilla / Safety Reflectors Using a Big Shot

Nyt on aika näkyä. Ja heijastimien teko on todella helppoa. Minulla apuna oli Big Shot.


Paksua huopaa ja silitettävää heijastinkalvoa Sinellistä, jotka leikataan Big Shotilla valitsemallasi stanssilla. Silitetään heijastinkalvo kiinni. Tehdään reikä nauhaa varten nahkapaskalla. Pujotetaan nauha ja ripustuslukko. Ja valmista tulee.


Ja se tärkein toimii myös, eli heijastavuus :)


Näkyillään :)

It is fall in Finland and it is really getting dark. Then we use these reflectors to prevent traffic accidents. Did you know that safety reflectors are a Finnish invention? Finnish farmer Mr. Arvi Lehti invented it in the 1950's. First it was invented for horse carts, but in the 60's it was widely used as for humans too. It is important to have at least one reflector on your outer clothing, the more the merrier.
These safety reflectors are made of felt and ironable reflective sheet using Big Shot and its die-cuts.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Lise-Loten sukat / Lise-Lotte's Little Socks

Tuli aika kaivaa esiin taas suosikkiohjeeni ja neuloa eräälle pienelle tärkeälle tytölle nämä pienet sukat.


Langaksi valikoitui nyt pieni pala luksusta. Lankana on BC Garnin Silkbloom Fino. Langassa on 45% mulperisilkkiä ja 55% merinovillaa. Lankaa saa mm. Titityystä. Lanka vaatii tosin käsinpesun, mutta en usko, että vastasyntyneen sukkia tarvitsee niin usein pestäkkään. Tämä väri on niin ihana ♥ Neuloin 2,5 mm puikoilla Kardemumman Lise-Loten sukkien ohjeella (klik). Ainut muutos on, että kärkikavennukset on toteutettu eri tavalla.

Kaverikseen sukat saivat pienen ystäväni piirtämän kortin ja kirjekuoren. Kirjekuoren pintaan oli piirretty kuva pienestä tarrasta mallia ottaen.


I love this Lise-Lotte's Little Socks pattern. You find it from here (click). The pattern is also in English. I used BC Garns Silkbloom Fino yarn. And oh dear, I love this yarn! It feels so soft and they have beautiful colors. My little friend drew a nice picture of Winnie the Pooh on the envelope by looking at the sticker you see above.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Rantakasseja / Poolside Tote

Kyllä, syksylläkin voi ommella rantakasseja ja muistella kulunutta lämmintä kesää :) Ajatuksena on antaa nämä joululahjaksi. Soveltuvat toki myös moneen muuhun käyttöön kuin rannalle.


 Ohje on Noodleheadin Poolside Tote pattern ja löytyy täältä (klik).  Ohje on maksullinen ja englanniksi. Kuten aina Noodleheadin ohjeissa, on ohje niin hyvin kuvitettu, että sitä on helppo seurata, vaikka ei kunnolla kieltä osaisikaan.


Kangas löytyi Eurokankaan palalaarista. Osa on nähnyt kankaassa keiloja, osa pajuruukkuja ja osa 3D-mallinnoksia :) Päätin tehdä kahvat ja huomioreunukset kahdesta eri sävystä. Räväkämmästä vihreästä ja rauhallisemmasta ruskeasta.



Sisäkankaana on Eurokankaan pilkkupuuvillaa.


Sisällä on myös lenkki avaimia varten. Pitkään pohdin mistä nauhasta sen tekisin. Lopulta sen keksin. Lääke-edustajalta saatu avainnauha ei ainakaan purkautuisi ja siinä oli samoja sävyjä kuin kassissa.


Niinpä nips ja naks nauha paloiksi ja kassiin.


Olen leikannut muutaman kassin lisää ja toivottavasti saan ne ommelluksi ennen joulua :)


Time to make some Christmas presents. This year I chose to do a few Poolside totes. The pattern is from Noodleheads and you may find it from here (click). The pattern is for purchase but it is worth it. It is a really high quality pattern and easy to follow. I made two different versions of the handles, one in light green and one in brown. I have pre-cut a few more of these and I hope I get those ready for Christmas :)

torstai 25. syyskuuta 2014

Melkein polvisukat / Almost Knee High Socks

Syksyisin tulee vastustamaton halu neuloa sukkia. Olen joskus todella kauan sitten ostanut tätä vispipuuron väristä 7 Veljestä lankaa ajatuksenani tehdä neuleliivi. No liiviä ei tullut, mutta tuli melkein polvisukat.


Lankaa sain näihin kulumaan 140 g eli melkein koko kerän. Malli löytyi Facebookin sukkaryhmästä ja siinä mallia esitellyt kertoi sen olevan Suuresta sukkakirjasta. Valitettavasti minulla ei tuota kirjaa ole, enkä sitä kirjastostakaan tähän hätään löytänyt. Mutta jos jollain kyseinen kirja on, voi kertoa tarkemmin mallin nimen.


Tämä oli mukava malli ja niin helppo, että onnistui vaivatta televisiota katsellessa. Mukavaa oli neuloa paksusta langasta ja erityisen mukavaa oli saada taas lankavarastoja tyhjemmäksi :)


When fall comes, it is so nice to knit socks. These socks are made of yarn that was supposed to be a knitted vest for me. Well, I did not make a vest but I made almost knee high socks. Yarn is Novita's 7 Veljestä and it took 140 g yarn to make these socks.