torstai 30. joulukuuta 2021

Villasukat rintavampaan jalkaan

 Kaikilla on oikeus sopiviin villasukkiin, myös vähän rintavampaan jalkaan. Neuloin tänä vuonna useammat tällaiset sukat, mutta joulun kiireessä unohdin ottaa niistä kunnon kuvat. Siispä saatte ihastella kuvaa, jossa yhdet näistä sukista ovat kuivumassa pyykkinarulla. Otin tämän kuvan neulekaverilleni ihan kuulumis mielessä, mutta päätyi nyt näin julkaisuksikin.

KIrjoitan tähän ohjeen ylös, jos joku muukin haluaa ilahduttaa ystävää. Ohje on kirjoitettu niin, että osaat jo neuloa perussukan kevyellä ohjeistuksella. Lankana on Novitan 7 Veljestä lanka. Itse neulon 3,25 mm puikoilla, sillä käsialani on aika löysä. Langanmenekkiäkään en muista, mutta kaksi kerää näihin täytyy varata. Kyseiset sukat ovat kokoa 39-40.

Sukat rintavampaan jalkaan:
- Luo 64 s vartta varten eli 16 s / puikko.
- Neulo joustinneuletta 2 o 2 n yhteensä 35 krs.
- Tee kantapää 32 silmukalla. Kantapään korkeus 30 krs.
- Kantapään kavennuksissa 12 silmukkaa jätetään keskelle ja reunoilta kaventuvat 10 silmukkaa puoleltaan.
- Kiilakavennukset neulotaan joka 3. kerros (eli neulo 2 krs, kolmannella kerroksella kavennukset).  Toista kavennuksia, kunnes 1. ja 4. puikoilla on 14 silmukka. Sen jälkeen tee kavennukset joka toinen kerros. Kun 1. ja 4. puikoilla on 11 silmukkaa, jatka suoraa neuletta.
- Neulo suoraa neuletta kantapään jälkeen 44 kerrosta (tai kunnes pituus on sopiva). Seuraavalla kerroksella kavenna 2 s ja tasaa silmukat 13 silmukkaa / puikko.
- Tee lyhyet kavennukset. Itse kavennan aina niin, että ensimmäisellä kerroksella 1. ja 2. silmukka oikein yhteen jokaisen puikon alussa. Seuraavalla kerroksella kavennuksen jälkeiset kaksi silmukkaa yhteen ja näin jatketaan, kunnes kavennetaan puikon viimeiset parit, jonka jälkeen siirrytään puikon alkuun. Kunnes jäljellä on 2 silmukkaa / puikko. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele.

Jos ei muuta, niin ohje on itselleni muistissa seuraavia sukkia varten. Jospa sitten muistaisin punnita langanmenekin ja kuvata sukat :)

sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Kaarna lapaset - Knit Along With Taiti Etelä-Pohjanmaa

 

Osallistuin Taito E-P:n ja Niina Laitisen yhteisneulontaan. Tällä kertaa Kaarna lapasien muodossa. Ja oikein pitkän kaavan mukaan, sillä katsoin myös live lähetyksen neulonnan aloittajaisiksi. 

Käytin ohjeen mukaista lankayhdistelmää, eli SeVillaa (100 % suomenlampaanvilla) ja  Brushed Alpaca Silk (77 % alpakkaa, 23 % silkkiä). Puikot 3.25 mm. 

Malli oli mukava neuloa. Ja kuinka lämpöiset näistä tulikaan! Minun käsialalla lapasista tuli leveät ja lyhyet. Ne sopivat kyllä omiin lyhyisiin sormiini, mutta näistä ei tullut nyt ystävälle joululahjaa, joksi olin ne aikonut. Täytynee kehitellä jokin jippo seuraaviin lapasiin, sillä tällä yhdistelmällä haluan kyllä tehdä lapasia jatkossakin, niin lämpöiset näistä tuli. 

Ohje löytyy Taito E-P:n ryhmästä Facebookista: https://www.facebook.com/groups/2517696575200619
Langat voi ostaa Taito E-P:n verkkokaupasta: https://taitoep.fi/tuote/kaarna-lapaset-yhteisneulonta-materiaalipakkaus/

tiistai 9. marraskuuta 2021

Neuletilkkujen pingotusalusta

Joskus tulee pitkään neuloneellekin eteen asioita, joita en tiennyt tarvitsevani, mutta jotka todella ovat käteviä ja itselle tarpeellisia. Kuten tämä neuletilkkujen pingotusalusta, jonka löysin Lankakauppa Nurjasta (tässä linkki).


Olen jo pitkään neulonut jämälangoista Tin Can Knitsin POP blanket paloja (tässä linkki). Palat ovat neulontatavasta johtuen valmistuessaan kovin kippuraisia. Ongelmana ei ole niinkään pingotus itsessään, vaan se, että ne saisi pingotettua neliöiksi helposti.


Testasin nyt ensin yhdellä palalla, vaikka tähän voisi laittaa kerralla useammankin. Pingoitukseen laittaminen oli helppoa ja juurikin tuo neliön muodon saaminen.

Valmis neliö oli ihan huippu. Näitä on helppo yhdistellä. Olisin toki voinut laittaa useammankin naulan reunoille, mutta toisaalta koen noiden kulmiin laitettujenkin naulojen riittävän.

Minulle tämä on erittäin hyvä apuväline. Eikä ole maksettu mainos, vaan onnellisen ostajan kommentti 😊

sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Jänönpoikaslapaset

Silmukoiden kertomaa blogissa on aivan huikeat jänölapaset ja -sukat ohjeet. Ja ohjeet on saatavissa ilmaiseksi, josta suuri kiitos tekijälle. Ohjeen lasten lapasiin löydät tästä linkistä

No, lapasten teko ei mennyt ihan niin helposti, kuin olisi voinut kuvitella. Minulla on paha tapa neuloa oikean käden lapasia (kerran jopa neljä kappaletta 😊). Niin kävi nytkin. Neuloin kaksi oikean käden lapasta. Muuten ei olisi haitannut, mutta päävärin lanka oli jämäkerä eräästä sukkaprojektista ja sehän tietysti loppui. Ei muuta kuin ostamaan kerä kaupasta ja nyt on sitten kahdet lapaset.

 Lapasissa on lankana 7 veljestä, puikot 3.25 mm. Koko on C koko, eli suurin lasten lapasista. Vähän sovelsin peukaloa ja lapasen kärkeä, kun uhkasi tulla liian pitkät saajalleen. Ensi kerralla voisin tuossa peukalokiilan kohdallakin tehdä vuorosilmukoin tuon kiilaosan. Mutta sattuneista syistä en nyt hetkeen neulo jänöjä 😅

lauantai 6. marraskuuta 2021

Japanilainen essu

 Olin elämäni ensimmäistä kertaa kaavatestaajana, kun Taitojamit julkaisi SHI Japanilainen essu kaavansa. Linkin kaavan löydät tästä: SHI Japanilainen essu.

Essu ommeltiin pellavasta. Kaava oli selkeä ja helppo ommella. Kuvassa on suurin koko. Essun juju on sen takaosassa. Voi miten hankala siitä oli ottaa kuvaa niin, että se näyttäisi edes vähän luonnolliselta.

Parasta essussa on ehdottomasti nämä taskut. Pidän töissä aina essua ja taskuun on helppo sujauttaa avaimet ja puhelin tarvittaessa.

 Yleensä ostan mieluiten paperikaavan, mutta nyt täytyy kyllä kehua, että Taitojamien pdf-kaava oli erittäin helppo teippailla ehyeksi pinnaksi. Suosittelen.


keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Mr. Gnome

 


Joululehtien ilmestyessä kauppoihin alkaa myös puikot kilistellä jotain jouluista. Tällä kertaa puikoille pääsi herra tonttu, Mr. Gnome. Ohje löytyy Knit & Crochet Now sivustolta (linkki tässä).

Langaksi valitsin Dropsin Nepalin. Kovin suurta lankamäärää tonttuun ei mene. Punaista kului 10 g, harmaata 7 g, valkoista 4 g ja Beigeä niin vähän, ettei minun vaakani sitä edes näyttänyt. Tuo beige nenä on kylläkin kovasti sovellettu, kun en ohjetta ymmärtänyt :). 

 


Puikot 4,5 mm. Valmistui ihan yhdessä illassa. Tupsun tein pienimmällä Cloverin tupsukoneella. Käytännössä vartalo on tuollainen suklaasuukon mallinen ja pipo partoineen laitetaan sen päälle. Ohjeen mukaan kannattaa vartalo-osan pohjaan tehdä langalla kiristys, jotta pysyy paremmin pystyssä.



Jospa vielä Mrs. Gnomekin päätyisi puikoille.


sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Meidän metsä- mysteerineulonta

 

Osallistuin Meidän metsä yhteisneulontaan (linkki tässä). Sukat on suunnitellut taideteollinen suunnittelija Merja Palin. Mukana tapahtumassa oli myös Luonnonperintösäätiö, jolle Lankamaailma lahjoitti mysteerineulonnan aikana ostetuista langoista pienen summan.

Tämä oli todella kiva projekti neuloa. En ole oikein ruskean ystävä, mutta ehkä se tässä on ihan perusteltu juttu. Maija lankaa kului yhteensä 145 g. Puikot 3,0 mm. Pienellä taiteilulla saisin toisetkin sukat tehtyä. Tuo alun joustinneule osuus oli hauska ja toimisi muissakin perussukissa hyvin. Sukat neulottiin peilikuvana toisiinsa nähden, eikä kuva anna tässä oikeutta tälle yksityiskohdalle.