Miespuolisille ystäville on monesti vaikeaa keksiä lahjaa. Päätinpä minäkin kokeilla monessa blogissa vilahdelleita kosteudenpoistajia. Sen verran skeptinen olin tämän toimivuudesta, että ompelin ensimmäiseksi koekappaleen omaan ja puolisoni autoon. Ja koska tämä oikeasti toimi hyvin ja olemme välttyneet auton lasien huurtumiselta, päätin tehdä näitä myös lahjapajalla.
Eli ostetaan kaupasta kristalli kissanhiekkaa, joka on silica geeliä. Monessa blogissa varoiteltiin ostamasta sellaista, jossa on sinisiä kiteitä seassa. Sepä tässäkin nyt vinkiksi. Vaikka hiekka itsessään on kovaa ja isokiteistä se kuitenkin pölisee melkoisesti ja ainakin minä hoidin hiekan kippaamisen ulkotiloissa. Menin jo asioiden edelle. Eli saumuroin ensin lakanakankaasta pussin, johon hiekan kippasin ja saumuroin kiinni.
Sille ompelin ulkopussin, jonka tein tyynyliina idealla. Näin päälinen on helppo irroittaa ja pestä, jos se pyörii autossa.
Käyttöohjeet mukaan. Silica geeli on lähes ikuista, sillä jos geeli lakkaa imemästä kosteutta, sen voi kuivattaa uudelleen ja jälleen se on käyttövalmis.
Vähän nauhaa ympärille ja lahja on valmis.
Näitäkin valmistui muutama. Kun joulusta on jo aikaa, niin olen saanut muiltakin kommentteja onnistuneesta huurun poistosta. Samalla tyylillä voisi ommella myös kengän kuivattimet. Ehkä sinne voisi lisätä jotain mietoa potpourria tuoksuksi. Ideaa pitää kehitellä :)
It is always hard to think of what to gift your male friends. I have seen these moisture removers in many blogs. I made the first two of these for mine and my husband's car. I was a little skeptic. But these worked great! My windows were not steamy inside anymore. So I decided to make more of these. The idea is to use silica gel. The cheapest version you can buy is the cat's crystal sand. I made first the inner bag that I filled with the sand. Then the outer bag. Added instructions and then wrapped it up. Easy but a handy gift.