Näin vapun aikaan kaipasin jotain värikästä. Novitan 7 veljestä sateenkaari lanka muistuttaa ihan serpentiiniä väritykseltään, joten siinäpä oiva vapputyö.
Töihin tarvitsin kaksi kynäpurkkia. Samalla kaksi peltipurkkia löysi uuden käyttötarkoituksen.
Nro 4 koukulla tein 46 ketjusilmukkaa. Sitten jatkoin spiraalina kiinteillä silmukoilla, kunnes työ oli tarpeeksi pitkä peittämään peltipurkin terävän reunan. Viimeisellä kierroksella kavensin joka kolmannen silmukan, jotta yläreuna pysyisi kauniimmin sisäreunalla. Pohjaa en purkkiin tehnyt, jotta se pysyy paremmin pystyssä.
Mukava välityö. Ja kaikille lukijoille oikein hauskaa vappua!
maanantai 30. huhtikuuta 2012
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Kerttu- sukat
Nämä Kerttu-sukat ovat jo pitkään kuuluneet "To do"- listalleni. Oulun matkalla sitten päätin näitä aloitella. Ohje löytyy täältä. Lankana Vuorelman Veto. Puikot 3.5. Langanmenekki molempiin sukkiin oli 72 g, eli yhdestä vyyhdistä valmistuivat ja ylikin jäi.
Varteen neuloin oikean silmukan takakautta ja se näytti mielestäni ihan mukavalta valmiissa työssä. Tällaiselle, joka rakastaa tarkkoja ohjeita, olisi toivonut myös kantapään ja kiilakavennuksien ohjeet, mutta tästä selvittiin.
Malli oli mukava neuloa ja kuvio on mielestäni kaunis.
Sen kerran kun saan sukat valmiiksi niin sukkabloccini on lainassa :) Joten pahoittelen siis outoja kuvakulmia... Näitä sukkia aion ehdottomasti tehdä vielä toisetkin.

maanantai 16. huhtikuuta 2012
Oulussa
Viikonlopun viihdykkeeksi piipahdin Oulussa. Ja missäs muualla kuin Lumoava lanka- nimisessä kaupassa. Kerrassaan oivallinen nimi :) Kauppa on piipahtamisen arvoinen.
Erästä projektia varten (kun ei ennestään ole yhtään projektia kesken) tuli ostettua kerä lankaa ja puikot. Pidän Dropsin puikoista. Ne sopivat omaan käteeni. Ja succaplokin silmuccaruutu, jota ilmanhan ei tule toimeen...
Automatkalla Ouluun ja takaisin valmistui tämä pieni käsipyyhe. Alkuperäisessä ohjeessa tämä lienee tarkoitettu keittiöpyyhkeeksi, mutta ajattelin sen sopivan pienelle kummipojalle käsipyyhkeeksi. Lankana on Novita Mini ja puikot nro 3. Lankaa kului 34 g, joten yksi kerä riittää hyvin. Ohje löytyy täältä. Pyyhkeen yläosa neulottiin kaksinkertaisesta langasta. Tämä tuntui kyllä aika paksulta, mutta pysyypähän venymättä naulakossa.
Ja vielä lähikuvaa pinnasta:
Rakastan nappikauppoja yli kaiken. Suosikkini jo vuosien takaa on Nappi-Kikka. Ja kyllähän nappeja nytkin löytyi kotiin viemisiksi. Nappi käsipyyhkeeseen tuli kalliimmaksi kuin lanka. Langan olin ostanut joskus tarjouksesta 0,50 eurolla ja nappi maksoi 2,40 €.
Puolen hinnan laarista kassiini eksyi myös muutama puuvillalanka :)
Oulussa on aina mukava käydä. Ihmiset ovat todella mukavia. Menen uudestaankin :)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Kolmiulotteista
Vapaapäivissä on se ihana puoli, että voi aloittaa aamun askartelujen parissa. Tänään valmiiksi stanssatut 3D- kuvat saivat uuden muodon.
Nämä ihanaiset neulotut nallekuviot löytyivät Sinellistä. 3D- kuvat ovat vain siitä tylsiä kuvata, ettei kuvaan saa vaikutelmaa kuvan kerroksellisuudesta.

Ja vielä muutama kuva toisesta arkista.
Ja jälkeen jää sähköisiä paperinpaloja, joita löytyy pitkään askartelujen jälkeenkin mitä erikoisemmista paikoista ;)
Lankalauantai
Lankalauantaihin on kuulunut käsitöiden saralta housujen lyhennystä, tunikan paikkausta ja tuunausta. Ja tietysti lankaa. Tänään on saanut kyytiä vyyhdit. Yhdessä ystävän kanssa laitoimme vyyhdinpuut ja kerijän vauhtiin ja valmistakin tuli. Tässä muutama kerä.
Nämä ovat viime syksynä tehtyjen reaktiivivärjäysten tuloksia. Isommat kerät ovat 100 % villaa ja pienempi kerä on merinovillasekoitusta. Tarkempia tietoja ei ole enää tallella, mutta eiköhän näille langoille käyttöä löydy.

torstai 5. huhtikuuta 2012
Pääsiäisen aikaan...
Tämä ilta on kulunut pitkälti lankoja lajitellessa. Sain Äidiltäni viisi kassia lankaa, joita hän ei enää tarvinnut. Osan pidän, osa menee kierrätykseen ja osan lahjoitan koululaisten iltapäiväkerholle.
Ystäväni neiti kahdeksan v halusi virkata myös oman korin pääsiäisruoholle. Itse olen virkannut koreja vaikka kuinka monta, eikä niitä viitsi esitellä sen kummemmin, mutta tämän tuotoksen esittelen mieluusti. Mielestäni todella hienoa kahdeksanvuotiaalta.
Esittelyvuoron saa myös tämä heppa, jonka ystäväni on tehnyt kaavoista alkaen itse.
No, olen minäkin saanut jotain aikaiseksi. Olin eilen huovutuskurssilla, josta sain monia uusia ideoita. Saattaapa niitä vilahdella jatkossa blogissakin. Suurin juttu itselleni oli uskaltautua neulahuovuttamaan styroxin päälle. Vaikka olen nähnyt ohjeita, joissa niin oli tehty, olivat omat epäilykseni suuret. Olin varma, että styrox murenee alta ja jäljellä olisi epämääräinen mytty. Styrox-munan päälle huovuttaminen osoittautui paitsi onnistuneeksi kokeiluksi, myös erittäin hauskaksi.
Ensimmäinen muna sai kellertävän huovan ylleen ja kaveriksi kolme pajunoksaa. Oksat nyt ovat hieman persoonallisia, mutta se on sitä taiteellista vapautta :)
Vihreä muna odottaa vielä koristeita. Saapa nähdä mitä tähän keksii....

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)