sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Perus essuja / Basic Aprons

Nythän on niin, että kaappeja siivotessa saattaa tehdä mielenkiintoisia löytöjä. Kuten nämä valmiiksi leikatut essut kanttauksia vailla. Arvioisin näiden olevan leikattu noin seitsemisen vuotta sitten :) Nyt otin kuitenkin härkää sarvista. Minulla on yksi ihana kolmikko, joille nämä ovat sopivat joululahjaksi. Olen joskus ostanut vinonauhaa rullalla ja sillekin löytyi nyt käyttöä :)


Kangas on ostettu aikoinaan Eurokankaasta ja se on vähän paksumpaa ja aavistuksen vahamainen pinnaltaan. Kuvio on mielestäni siitä hauska, että se käy sekä tytölle, että pojalle.


Tässä sai harjoitella kauniiden kulmien tekemistä. Mainittakoon, että kaikki kulmat eivät ole yhtä onnistuneita :)


Kaksi essua tytöille. Reunustin ne vaaleanpunaisella. Pojan essuun vihreä kanttaus. Näin tuli yksi ufo saatettua valmiiksi, monta odottamassa :)


I cleaned my craft room and found these three aprons that were already cut but still waiting for someone to finish them. I knew just the perfect trio to whom to give these to. I used pink bias tape for the girls and green bias tape for a boy. One ufo down, several waiting :)

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kämmekkäät / Fingerless Gloves

Olen päättänyt selättää pelkoni ohuita lankoja kohtaan. Päätin aloittaa tällaisesta pienestä työstä. Pieni ystäväni ilmoitti tarvitsevansa kämmekkäitä. Pieni nöttönen lankaa löytyi näiden ystäväni neulomien sukkien jäljeltä.


Mallina näissä kämmekkäissä on Eilen tein blogin Ruista ranteeseen kämmekkäät. Lyhensin vain mallia, sillä lanka ei olisi riittänyt pidempiin. Jotain uuttakin tuli mallissa opittua. Ohjeessa käytettiin kevennettyä joustinneuletta, enkä nyt äkkiseltään muista sellaista hetkeen ainakaan neuloneeni. Näyttää kyllä edelleenkin paljon tavalliselta joustinneuleelta, vaikka sitä neulottiinkin vain joka toinen kerros.


Lanka: Austermann Step
Puikot: 2,5 mm
Langanmenekki: 25 g yhteensä


Kovassa käytössä ovat olleet. Lisää pitäisi kuulemma saada.

I have always been scared of thin yarn. But now I have decided to overcome my fear and I started with something small. I made these fingerless mittens. Pattern was found on Eilen tein-blog and it´s called RYE-mittens. The pattern is also in English, just scroll down the page a bit. I used Austermann Step yarn. It took 25 g of yarn all together. I just made these gloves a bit shorter, because I had just a small skein of the yarn left.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Batman essu ja tyynyliina / Batman Apron and Pillowcase

Yksi kummipojistamme on suuri Batman fani. Hän on myös innokas leipuri. Niinpä mieleeni tuli yhdistää nämä kaksi asiaa. Tuleehan leipurilla olla kunnon essu.


Kaavana olen käyttänyt Ottobren erikoiskaavaa. Tasku olisi saanut olla alempana, mutta eihän sitä tohtinut nyt Batmanin naaman päälle laittaa.


Taakse laitoin yksiväristä sinistä tunnelmaa rauhoittaakseni.


Koska kangasta oli niukalti, mietin sen riittävän vielä tyynyliinan kappaleeksi. Ihan ei riittänyt molemmin puolin, mutta toiselle puolelle ompelin täytteeksi aplikoinnin.



Aplikoinnin laitoin tyynyliikan yläkulmaan, jotta ei hiertäisi nukkuessa. Nimeen löysin hauskat valmiit kirjaimet täältä. Olivat valmiiksi peilikuvanakin. Ja tähtikankaassa oli hiukan kimallusta sankarille :)


One of my Godsons is a huge Batman fan. Also an eager baker. So I thought of combining these two things. A Batman apron would be perfect. I think the pocket would have been nicer a bit lower, but it would have covered Batman's head on the fabric. There was some fabric left so I decided to do a pillow case. There wasn't enough fabric to do both sides with Batman fabric. So I desided to do a little applique on the plain side. I found these nice applique letters from here.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Joggerssit / Joggers

Nyt pitää ryhdistäytyä blogin kanssa, kun vaikka mitä on valmiina ja blogi vain laahaa jäljessä. Eksyin päivänä muutamana Jyväskylän kangaskaupan sivuille ja löysin sieltä joggerssin kaavat, jotka olivat kuin omiaan pienelle ystävälleni. Niinpä ne päätyivät ostoskoriin yhdessä mustan joustocollegen kanssa.

http://www.jyvaskylankangaskauppa.fi/minikrea-70335-joggers-aikuiset

Kaava ja ompeluohje on tanskaksi, saksaksi ja englanniksi. Mutta ihan tällaisella perusenglannin osaamisella kyllä sai housut ommeltua. Kaavassa on myös eri variaatioita, joita voi ommella.

No, mustien housujen kuvaaminen oli sitten ihan oma juttunsa. Koitettiin aurinkoisella ilmalla ja pilviselle, sisällä ja ulkona. Ei onnistunut. Pahoittelut jo etukäteen.


Kaavat piirsin koon 34 mukaan. Ovat sopivat noin 155 cm saajalleen. Ainoastaan lahkeita lyhensin lopussa.


Joustocollari oli mieluinen valmiissa housuissa, sillä joustaa joka suuntaan lähes yhtä paljon. Kuvan housut on jo pesty useampaan kertaan, eikä pesu näy kankaassa ainakaan vielä yhtään.


Oikeastaan housut olivat niin helpot ommella, ettei mikään kohta tuottanut vaikeuksia.


Jättämällä taskut pois ja tekemällä vyötärön resorista, onnistuisi ompelu varmaan jo nuorisoltakin.


Malli tuntuu kovasti miellyttävän koululaisia.

I visited Jyväskylän Kangaskauppa's site and saw this nice pattern for joggers. I bought stretch college fabric and made these pants. The pattern is in Danish, German and in English. These joggers are size 34 and they fit perfectly for my little friend who is approximately 155 cm tall. I only shortened the pant legs. It was a really easy pattern to make. And if you choose the pattern without pockets and with ribbing in the waist, it could also be made by youngsters. I'm so sorry about the pictures- it was from black fabric.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Elokuun Elsit / Elsit Socks

Jälleen on aika sukkakalenterin sukkien. Elokuussa valmistuivat Elsit. Tosin blogiin ne päätyivät nyt syyskuun ensimmäisenä, sillä minulla oli ongelmia kuvien siirtämisessä koneelle. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kuvat on kuvattu aamun ensimmäisten auringonsäteiden saavutettua syksyisen pihamaamme.


Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3 mm
Langan menekki: 77 g


Nämäkin sukat olivat mukavat neuloa. En neulonut varren oikeita silmukoita takareunasta vaan ihan perinteisesti.


Lehtikuvio oli hauska oppia. Äitini neuloi näitä 90-luvulla minulle useisiin neulepuseroihin. Ja tykkäsin jo silloin kuviosta. Lankakin oli luultavimmin sitä 90-luvun Nallea :)


Mutta mikä parasta, näihin sukkiin ei eksynyt yhtään virhettä!

Calendar With Sock Pattern has now proceeded to August. This pattern is called "Elsit". Elsi is a traditional Finnish name for a female. The pattern is only in Finnish. I used Novita´s Nalle yarn. And this time, no mistakes :)

tiistai 11. elokuuta 2015

Saippuapusseja / Bags For Soaps

Automatkoilla kaipasin jotain helppoa neulottavaa. Perheen kesäloman aikaan tuli paljon reissattua ja istuttua autossa. Siispä saippuapusseja neulomaan.


Tämä on sama kylykaverit ohje Ullasta, jonka tein jo aiemminkin. Tällä kertaa tein lyhyemmän ripustusnarun, sillä huomasin sen venyvän melkoisesti käytössä.


Päättelin pussin pohjan myös perinteisesti ja ompelin pohjan kiinni käsin. Näin sain siitä mielestäni kauniimman.


Tämä mallikuvio on mielestäni niin kaunis. Vielä on kokeilematta laittaa mallikuviota villasukan varsiin.


Lanka: Novitan Puuvilla-Bambu
Puikot: 3 mm
Langanmenekki per pussukka 15 g

Travelling during our summer holiday made me knit these soap bags. I have made these before and the pattern is only in Finnish. This time I made a few changes. I crocheted a shorter hanging rope because it stretches while using it. I also fasted off the bag in a traditional way and sewed the bottom seam by hand. I think it is better this way. I used Novita's Cotton-Bambu yarn.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Laatikkomallinen pussukka ja tilkuista jotain pientä / Boxie Pouch And Something Small Using Scraps

Onnea on omistaa ystävä, joka paikkaa omia puutteita käsityörintamalla. Ja onnea on tehdä hänelle jotain vastineeksi. Täältä voit kurkata kuinka hienot sukat saimme. Vastineeksi ompelin laatikkomallisen pussukan.


Koska teen asiat yleensä erheen kautta, niin en tuota pettymystä sillä saralla tälläkään kertaa. Liika luottamus muistiin tekee vanhalle tepposet. Olen tehnyt tämän mallisen pussukan kerran aikaisemminkin (alkuperäinen ohje täältä). Niinpä lueskelin ohjetta puolihuolimattomasti ja ajattelinkin, että olipa helppoa. Tässä vaiheessa luotin vielä itseeni täysin.


Mutta totuus paljastui kun käänsin työn. Argh! Olin ommellut vetoketjun väärälle sivulle! Tuloksena oli erittäin epäkäytännöllinen pussukka. Onneksi jälkikasvu otti tämän version auliisti käyttöönsä. Yön yli nukuttuani päätin aloittaa alusta.


Ihan näin alusta ja tarkasti ohjeita lukien.


Ja onnistuihan se, kun viitsi ohjetta tarkemmin lukea.


Minussa kun on hamsterin vikaa, niin mietin, että en kyllä raaski heittää pois noita nurkista leikkaamiani kulmapaloja.


Ratkoin palaset takaisin avoimeksi ja silitin. Siitä se idea sitten lähti.


Pääli- ja vuorikankaat yhdistämällä sain aikaan vielä yhden pienen pussukan vaikkapa laitettavaksi isomman pussukan sisälle. Kuva on vähän vinossa tai sitten kuvan ottaja :)


Vuoriksi isommassakin pussukassa käyttämääni sydänkangasta.


Näin saatiin taas vähennettyä roskiin menevän kangasjätteen määrää ja omaa kangasvarastoa tyhjemmäksi :)

My friend knitted knee-high socks for my little friend. In return I promised to sew her this Boxie  Pouch. I had made this pouch once before so I was really confident that I would remember how to do it. Well, as you may guess, I didn't. I sewed the zipper to the wrong side of the fabric. I needed a good night sleep and then I started it again and this time I re-read the pattern. This time it went well. Afterwards I thought why throw away those little scraps if I can still use them. I ripped the seams open and ironed the scraps. And figured why not make another pouch. You can see the smaller pouch at the end of this post.

The original pattern to Boxie Pouch you can find from here (click).