Jälleen pääsimme ihastelemaan pientä uutta tulokasta ja tuttuun tapaan valmistuivat vauvalahjatkin. Tällä kertaa kankaaksi valikoitui pinkkiä.
Tuttiketjuun ei ollut sopivan pinkkiä nipsua, mutta tuo oli lähinnä sopiva. Tuttiketjuun löydät ohjeen täältä.
Our friends had a baby and as usual I made this Neuvola card holder and pacifier strap. You can find the pattern for the pacifier strap from here.
tiistai 26. toukokuuta 2015
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
Kotitekoista saippuaa / Homemade Soap
Innostuin niin ystävältäni saamasta kotitekoisesta saippuasta, että olihan se kokeiltava itsekin. Tarkoitusta varten tilasin ihastuttavan kirjan Sarah Harperin Tee itse saippuaa. Ystäväporukalla sitten opeteltiin. Ensiksi mietitytti lipeän kanssa toimiminen, mutta hyvin se lopulta sujui.
Valkoisissa on teepuuöljyä ja rusehtavissa kanelia ja vaniljaa. Kaneliversioita olisi saanut sekoittaa tarkemmin, sillä hieman kirjavaksi jäivät. Koska sydänsaippuat oli tehty korkeisiin muffinsivuokiin, päätin puolittaa ne. Halusin pinnasta tasaisen, joten otin avukseni juustohöylän. Siitä vain höylättiin lastuja :)
Ohuemmat saippuat mahtuvat mielestäni paremmin pieneen kätöseen.
Saippualastut keräsin talteen purkkeihin ja niiden käyttötarkoitus selvinnee pian :)
I got so excited about the soap that my friend gave me, so I decided to teach myself how to make soap. I bought this nice book of Sarah Harper's, "The Natural & Handmade Soap Book". With my friends we learned how to use lye. It frightened me at first, but it was actually quite easy, when you just remember the safety rules. White ones have tea tree oil and brown ones have cinnamon and vanilla. We should have mixed the cinnamon ones better, but next time!. I wanted to make the surface even, so I used my cheese slicer. The extra soap shavings I saved for my next project :)

sunnuntai 3. toukokuuta 2015
Holey Butterflies sukat / Holey Butterflies Socks
Sukkakalenterin toukokuun haasteeni valmistui ajoissa, vaikka loppujen lopuksi neulomiseen meni rutkasti aikaa. Mallina Holey Butterflies sukat.
Lankana 7 Veljestä uudemman tuotannon lankaa. Ja silläkin uhalla, että toistan itseäni, mutta onhan se lanka todella karkeaa verrattuna minulta löytyviin vanhoihin keriin. Puikot 3 mm. Lankaa työhön kului 104 g. Näyttää siltä, että saan lisätä ohjeeseen verrattuna aina reilun 10 g lankaa, jotta se vastaa minun käsialaani.
Malli oli helppo ja sen oppi pian lähes ulkoa. Kantapään tein ohjeesta poiketen ihan perinteisesti.
Mukava malli. Tämänkin voisi neuloa uudestaan :)
Again it is time for my monthly socks. These are May's socks and called Holey Butterflies socks. The pattern is only in Finnish. The yarn is Novita´s 7 Veljestä. Needle size 3 mm.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
Laatikkomallinen pussukka / Boxie Pouch
Aina on mukava ommella ystävän kanssa, niinkuin nytkin. Ystäväni pyysi näyttämään tällaisen laatikkomallisen pussukan ompelun. Jotta elämä ei käy tylsäksi, kokeilin itsellenikin uutta versiota. Tämä versio on aavistuksen monimutkaisempi kuin aiemmin tekemäni, mutta siistimpi lopputulokseltaan.
Ohje löytyy täältä. Ohje on vain englanniksi, mutta hyvin kuvin varusteltuna. Laitoin ripustuslenkit, mutta en papukaijalukkoa. Tarvittaessa sen voi toki myöhemminkin lisätä.
Päälikankaana on joskus messuilta ostamani neulekuvioinen kangas. Sisäkankaana vanhaa beigeä, aavistuksen vahvempaa kangasta. Silti laitoin kyllä tukikankaat molempiin kankaisiin.
My friend asked me to teach her how to make the boxie pouches. I chose this new to me pattern. You can find the pattern from here. The result is more neat than the pattern I tried before, but a bit complicated than before.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015
Saippuapussi / Tiny Bag for Soap
Ihana ystäväni on innostunut saippuan teosta ja antoi minulle palasen. Kylpyhuoneessamme ei ole oikein paikkaa palasaippualle. Sitten muistin, että lapsena minulla oli virkattu saippuapussi, johon saippua laitettiin ja siinä saippua oli kätevästi käytettävissä. Siispä ohjetta etsimään. Koska virkkaustaitoni on hieman kyseenalainen, päätin etsiä neulottua ohjetta ja löytyihän se! Ullan kylykavereista.
Langaksi valitsin Novitan Bambulangan. Se on tällaiselle herkkähipiäiselle oiva valinta. Puikot nro 3. Kuvio on aivan ihana ja se soveltuu hyvin myös esim. sukkaan joustinneuleeksi, koska käytännössä on joustinneuletta pienellä twistillä.
Ainut mikä tässä jäi harmittamaan, oli pohjan päättely. Päättelin neuloen ja ei ihan mennyt nappiin. Pohja venyi kovasti. Ei onneksi näy kun pussin sisään laittaa saippuan, mutta tyhjänä kylläkin. Ensi kerralla päässtelen käsin.
Mutta ei muuta kuin saippua pussiin ja menoksi :)
My dear friend gave me this homemade piece of soap. I did not have space in my bathroom to put the soap in the table. Suddenly I remembered that when I was a child, I had a crocheted soap bag. My crochet is not that great, so I decided to knit it. I found a perfect pattern from here, but it is only in Finnish. This is made of Novita's Bambu yarn and it feels so soft. I knitted it on 3 mm needles. Maybe I will learn how to make my own soap and make more of these bags :) And for the record, this soap is wonderful!!

torstai 9. huhtikuuta 2015
Lapaset fleece vuorella / Mittens With Fleece Lining
Ystäväni täytti vuosia ja halusin yllättää hänet mahdollisimman lämpöisillä lapasilla. Itse olen saanut joskus lapaset fleece vuorella ja ne ovat olleet todella hyvät. Siispä kehittelemään vastaavia.
Kuvat ovat todella huonoja ja epätarkkoja. Lapaset kun valmistuivat jo sydäntalvella. Sain annettua lapaset vasta nyt, joten en ole niitä tohtinut sitä ennen laittaa blogiin. Lankana on Novitan 7 Veljestä, puikot 3,5 mm. Langanmenekkiä en muistanut mitata.
Lapaset olivat ne helppo osuus. Sitten suunnittelemaan vuorta. Onneksi sain käsityöneuvonnasta erittäin hyviä ohjeita ja kaavat valmistuivat.
Onko kellään suositella hyvää palveluntarjoajaa, jotta vosin jakaa kaavat PDF-muodossa? Tänne blogiin kun niitä on vaikeaa liittää. Mutta vuori siis fleeceä. Väri nyt ei ole paras mahdollinen, mutta yritän olla tänä vuonna ostamatta kankaita tai lankaa, niin tämä sai luvan passata.
Vuorin valmistuttua yhdistin ne lapasiin alareunasta käsin pienin pistoin.
Ja valmista. Vuori on mukava lisä peruslapasiin.
My dear friend had a birthday and I wanted to make mittens as warm as possible. I have mittens that has a fleece lining and they are so warm. I wanted to make the same kind. Knitting the mittens was easy, but making the lining as fitable as possible was much harder. I was lucky to have some advice from professional. Do any of you know a good service or place where I could share a PDF patterns for you? I could share more patterns, but Blogger does not have that kind of a service, as far as I know. I hope these mittens will make my friend's hands as warm as her heart is <3

maanantai 6. huhtikuuta 2015
Teellä värjätyt Suklaajoki sukat / Socks Dyed with Tea
Minulla on ihana ystävä, jonka kanssa olemme molemmat hullaantuneita teehen. Kun ystäväni sai käsiinsä parasta ennen päiväyksen ohittanutta mustaa teetä oli värjäysverstas valmis. Siihen yhdistettiin myös eräs joulukahvi, jota valitettavasti meidän perheessä ei kukaan juo. Ensin esivalmisteluja. Kahvit ompelin suodatinpusseihin, jotta kahvin väri pääsisi keitokseen, mutta purut jäisivät pussiin.
Ja sitten vain väriä antamaan kiehuvaan veteen.
Tee sai porista kattilassa ihan vapaana.
Lankojen puretukseen käytimme etikkaa. Aivan loistavat ohjeet aiheeseen löytyvät Punomosta.
No, kaikki ei aina mene ihan putkeen. Tietysti yksi pussi oli hajonnut, mutta onneksi vain yksi :)
Mutta lanka värjääntyi ja se lienee pääasia. Muutamaa toimenpidettä ja oikeaa teekupillista myöhemmin tulos oli tämä: kaksi lähes identtisen väristä lankakerää. Pienempi on värjätty kahvilla ja isompi teellä.
Ja seuraavasta selviävät lankojen merkit. Molemmat olivat alkujaan luonnonvalkoiset.
Värjäysprojektin jälkeen olikin aika keskittyä olennaiseen. Kuppi teetä ja neule <3
Huhtikuun sukkana oli Suklaajoki, joka muuntui minulla Teejoeksi :)
No, nämä sukat olivat kovan onnen sukat. Unohdin tehdä alkuun 6 krs joustinneuletta ja huomasin sen vasta toisen sukan lopussa. Siispä saivat olla ilman joustinta. Lankana Novitan 7 Veljestä, puikot 3,5 mm ja lankaa kului 100 g.
No olihan nämä ihan mukava vetää jalkaan. Nämä jäävät tavoistani poiketen itselleni.
Kevään auringonsäteetkin tulivat minua moikkaamaan terassille.
Tässä sukassa virtaa kaunis palmikkojoki.
Toisessa sukassa astetta persoonallisempi joki. Mutta en purkanut. Saa jäädä pieni mutka elämään sukassa :)
Lankaa jäi vielä 50 g kerä. Siitä pitänee kehitellä jotakin.
With my dear friend we dyed some yarn with coffee and tea. The dyed yarn turned out to be excactly the same, even though they had different ingredients- tea and coffee! This month's socks I knitted with tea yarn. The pattern is only in Finnish.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)