torstai 11. kesäkuuta 2015

Vauvan kypärämyssy / Traditional Finnish Baby's Hat

Ystäväni saa pian vauvan. Alkuperäinen suunnitelmani oli tehdä hänelle ostamastani ihanan pehmoisesta Dropsin Cotton Merino langasta pieni vauvan peitto. Aloitinkin, mutta huomasin, ettei lanka tule riittämään. Lupaukseni olla ostamatta tänä vuonna lankaa on toistaiseksi pitänyt, enkä halunnut sitä nytkään rikkoa. Siispä jotain muuta. Päädyin jo niin monelle vauvalle aikaisemminkin neulomaani kypärämyssyyn, joka on minusta vain niin ihana.


Ohje löytyy Novitalta. Koska ohjeen mukainen myssy on tehty paljon ohuemmalla langalla, tein seuraavanlaisia muutoksia. Loin työhön 28 silmukkaa. Kavennus- ja lyhennyskerroksia tein seuraavat määrät 12x-12x-8x-8x-12x-12x. Ainakin silmämääräisesti näyttää sopivalta pieneen päähän. Lankaa kului 30 g.

Nauhat tein Prymin neulemyllyllä. Se on aivan huippu tällaisiin nauhoihin. Täytyy myöntää, että suht harvoinhan tätä tulee käytettyä, mutta välineet kunnossa ennenkaikkea :)


Näitä voisi tehdä muutaman varastoonkin. Tämä kyllä tuli valmiiksi kahdessa illassa, kun oli niin paksu lanka.


This hat is really traditional baby's hat model. I have had it when I was a baby and also the younger generation. It is really simple to knit. You just knit flat with two needles and you do increases and decreases every other row. And it fits perfectly for babies.You can find the pattern in Finnish from here, but I couldn't find it in English.

1 kommentti:

  1. Tämä on kyllä suloinen! Ja varmasti ihana vauvan ihoa vasten.

    VastaaPoista