perjantai 27. joulukuuta 2013

Pussukoita ja puikkopusseja / Pouches and Needle Holders

Nyt voi paljastella joululahjoja hyvillä mielin. Rakastan tehdä pattydoon Susie pussukkaa, jonka tänä jouluna ovat ystävänikin saaneet todeta. Malliin saa mielensä mukaan yhdistellä joko useampaa kangasta tai vain kahta. Tein myös lisäksi osalle toiveesta pussukoita, johon omat puikkot tai koukut voi säilöä. Malli on oma. Sen kyllä osin huomaa. Pitäisi kaavoittaa se tarkemmin. Nykyisellään on vain summittainen ja joskus se kostautuu vinoutena :)

Tässä ensimmäisenä panda-versio. Kun näin tämän kankaan, en voinut muuta kuin ommella tästä pussin ystävälleni. Hän pitää pandoista ja jostain syystä minulle tulee hänestä mieleen tämä kaunis vihreän sävy.


Ja tässä vielä kuvaa sisältä päin.


Tämän pussukan kohdalla pieni ystäväni tuli katsomaan ompeluksiani ja totesi heti tämän pussukan olevan tietylle ystävälleni. Ja niin oikeassa hän oli. Tämä ei vain voinut olla kenellekään muulle :)


Sitten kaksi pussukka, joihin toiseen laitoin yläosan eri kankaasta ja toiseen samasta. Tässä voi sitten miettiä, kumpi on kenenkin silmään miellyttävämpi. Sama vuori molemmissa.


Ja vielä viimeiseksi Äitini toiveista tehty puikkojen säilytyspussi, joka onkin tehty vähän pidemmäksi, jotta sinne mahtuvat 20 cm puikot. Ihan toimii tällaisenakin versiona. Läpässä on aina nepparikiinnitys, jonka olen ommellut käsin. Tässä vaiheessa sitä aina miettii, että pitäisikö sitä hankkia sellainen nepparikone :)


Tässä avattuna kuvassa on värit vääristyneet, sillä kankaiden kontrasti ei ole noin suuri. Mutta idea tulee selväksi.


I just have to say that I love pattydoo's zippered pouch called Susie. I love when I can choose whether I use several different fabrics or just two. And every pouch is unique. I did these for my friends as  Christmas gifts. I also did these needle holders. The pattern is my own and I hope my friends liked these gifts :)

4 kommenttia:

  1. Miten kauniita pussukoita, varmasti lahjan saajat ovat ilahtuneita. Mulla on tuohon pussukkaan palat valmiiksi leikattu, saa nähdä milloin tulee ommeltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Minulla on vielä muutama pussi myös valmiiksi leikattuna :)

      Poista
  2. Nää on kyl niiiiiin ihania! Kiitos vain omistani. Tuskin raaskin niitä käyttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta käytät. Jos kuluu liiaksi, saat uudet :)

      Poista