sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Yöasuja / Casual Night Wear

Minusta joulu ei ole mitään ilman paketista paljastuvaa yöasua. Siispä joulupukin pakettiinkin niitä tuli muutama surautettua.


 Kaavana tässä yöpaidassa on Suuren Käsityölehden 11-12/2003 Lapsen yöpaita. Koko 146/152. Kangas on Noshin Preppy Puppy, jonka löydät mm. täältä. Tämä kangas on vain niin ihanan tuntuista ja todella mukavaa ommella. Kuosia vielä tarkemmin lähikuvassa. Resori myös Noshilta.



Toinen samalla mallilla ommeltu yöpaita. Kangas ja resori myös Noshilta. Todella napakkaa ja hyvälaatuista kangasta.


Kummipojalle pyjama Suuri Käsityölehdestä 8/2000. Koko 92 cm. Itse asiassa kaava on perus collegepaidan ja housujen. Ehkä kaavoitus on nykymuotiin leveä, mutta minusta yöasu saa olla väljä. Tämän kankaan tilasin Ottobreltä. Kangas oli minulle pettymys. Vaikka pesin ohjeen mukaan, niin kangas oli aivan kiero pesun jälkeen. Melkoisen ohutta myös. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Pyjama siitä valmistui. Resorin ostin Eurokankaasta.


Kaikki joululahjat on nyt tehty, mutta blogi laahaa pahasti jäljessä. Nyt joulun pyhinä onkin hyvä rauhassa päivitellä blogia ajantasalle. Samalla vältytään paljastamasta liikaa tulevien lahjojen saajille :)

I think there is no Christmas without having a nightgown or pajama as a present. That's why I like to sew night clothing as a present. Nightgowns are made of Nosh's organic cotton. It was so nice to sew. I love that fabric. The pajama is made of tricot that I bought from Ottobre shop from Etsy. It was bit of dissappointment, because the fabric turned out to be quite thin and after washing it was badly twisted, even if I washed it as it's described on the label. But the most important thing is that the pajama is now ready :) I have made a lot of Christmas suprise but I can update most after Christmas, so we don't ruin the suprise :)

2 kommenttia:

  1. Hauskoja kankaita. Ja yöppärit kyllä kuuluu jouluun, samaa mieltä :-). Ensin katsoin tuosta mäyräkoirakankaasta, et ne punaiset kohdat on niitä kuvioita ja ihmettelin, kun en oikein hahmottanut, mitä ne esittää... Tuo vespakangas on käheen väristä. Hienoja kaikki tyynni!

    VastaaPoista