torstai 26. joulukuuta 2013

Ommellut bokserit / Sewn Boxers

Täksi jouluksi tuli ommeltua muutamat bokserit. Mutta mikäpä siinä, kun niitä lahjan saajan toiveena oli. Näissä ensimmäisissä kaavana jo tutuksi käynyt Suuri Käsityö 10/97 bokserit.


Näihin tilasin kankaan Kangastukulta aivan sokkona. Eli myyvät Nanson kilotrikoota ja kilon kuosi on yllätys. No tämä kangas osui aivan nappiin. Toisessa kankaassa oli liikaa kimalletta miehen boxereihin, mutta kyllä sekin kangas muuhun käyttöön päätyy.


Juuri huomasin, että ensimmäistä kertaa aikoihin, olen unohtanut ottaa kuvan valmiista tuotoksesta. Eli tein tällaiset edellä kuvatut boxerit myös Käpysen Kesämies Kekkonen kankaasta, mutta ne jäi kuvaamatta. No, ei hätää. Tein Kekkosesta myös hieman erilaiset boxerit. Nämä ovat istuvampaa mallia.



Malli on Suuri Käsityölehdestä 11/98. Etukaitaleelle Kekkoset vain asettuivat nurin niskoin. Tämä oli kaikessa joustavuudessaan haastava kangas tällaiselle joustamattomasta kankaasta pitävälle. Mutta valmista tuli. 


Here are some new boxers that I have sewn as a Christmas present.

2 kommenttia:

  1. Tyylikkäitä! Tuo Kekkos-kangas on kyllä mageeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö :) Ja väärinpäinkin näyttää hauskalta :)

      Poista