tiistai 29. joulukuuta 2015

Luottokorttilompakko / A Credit Card Wallet

Miehelle on välillä NIIN vaikea keksiä lahjaa. Mutta onneksi on niitä, jotka keksivät puolestasi hyviä lahja-ideoita. Näin So Sew Easy blogissa tämän lompakon ja päätin tehdä sellaisen lahjaksi miehelleni.


Nykyään käytetään paljon yksinomaan muovirahaa, joten korteille on oltava riittävästi tilaa. Tässä mallissa sitä on todella hyvin.


Tilasin muovikorttitaskut ja kiinnitysnapin ohjeessa mainitulta Etsy myyjältä. Toimitus oli nopea ja tuotteet olivat moitteettomat. Kiinnitin nahkaiset napit vahvalla langalla ja käsin ompelemalla. Ohjeessa ne oli ommeltu koneella, mutta minä en uskaltanut :)



Kankaana on Eurokankaan suojakäsitelty vahva puuvilla. Tein ohjeesta poiketen tähän myös kolikkotaskun, sillä tiedän mieheni myös sitä tarvitsevan. Kankaassa tietysti jalkapalloja.


Tämä on nyt ollut kovassa käytössä. Ainut mitä mieheni on kommentoinut on, että seteleille saisi olla parempi säilytyspaikka kuin läppätasku. Hyvin on kestänyt kovassakin käytössä. Toki nahka olisi materiaalina kestävämpi kuin kangas. Tällaisen aion kyllä tehdä itsellenikin. Vanhasta lompakostani en luovu, mutta lisäksi kaikille ylimääräisille, erittäin tärkeille kanta-asiakaskorteille voisi olla ihan oma lompakkonsa :)


Sometimes it is so hard to think what to sew as a present to the guys. I was so lucky to see this pattern in the So Sew Easy blog. I ordered these plastic credit card holders and two-part straps and the snap fasteners from Etsy as the blog suggested. The delivery was fast and the orders were impeccable. I did one change as I sewed an extra pocket for the coins. I will sew one for myself too :)

2 kommenttia:

  1. Hyvä lahja miehelle! Tuollainen olisi tosiaan kätevä itselläkin. Kiitos linkistä!

    VastaaPoista