sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Turvavyötyyny / Seatbelt Pillow

Joskus on vaikeaa keksiä hyviä lahja-ideoita vähän isommille muksuille. Heti kun näin tämän ohjeen, olin vakuuttunut suosiosta teini-ikäisten keskuudessa. Eli kyseessä on turvavyötyyny, joka kiinnitetään turvavyöhön ja toimii sitten niskatyynyn tapaan. Taskuun voi pujottaa puhelimen ja kuunnella matkan aikana musiikkia. Ohjeen kuva puhuu puolestaan.

http://so-sew-easy.com/road-trip-car-pillow/

Leikkasin kaksi tyynyä ja ryhdyin ompelemaan. Ensimmäisen tein aivan ohjeen mukaan. Vasta lopussa hoksasin, että vaiheita oli turhankin monta, kun ohjeen tekijä oli käyttänyt saumuria. Jälkimmäisen tyynyn ompelu veikin sitten puolet vähemmän aikaa. Toinen mikä ei toiminut ihan ajatellun laisesti oli tasku. Se kun ei jousta juurikaan. Jatkossa voisi leikata reilumman taskukappaleen, tehdä taskun alaosaan pienen laskoksen ja kuminauhaa yläosaan, reilumman pussin toivossa. Sen sijaan kiinnityslenkit toimivat paremmin puuvillakankaasta kuin fleecestä. Ensiksi ommeltiin pinkkiä ja sitten turkoosia.


Mietin onko tasku siksi niin tiukka, kun moukaroin täytettä ihan huolella, mutta testihenkilö kertoi täytettä olevan juuri sopivasti. Tässä vielä lähikuvaa taskusta.


Takana jo aiemmin mainitut kiinnitystarrat.


Ja sitten kuvia käyttötilanteesta.


Kuvaussessio auton takapenkillä alkoi saada kummallisia piirteitä....



Mutta testattu on, että tästä muhkeasta pötkylästä on tyynyksi kahdellekin :)

 
Sain jo tilaukset kahdesta uudesta tyynystä. Vanuvarastot käyty jo täydentämässä. Muut tarvikkeet löytyvätkin omasta takaa :)

Sometimes it's hard to find gift ideas for teenagers. As I saw this seatbelt pillow at So Sew Easy blog I knew it would be a success. And it was. I did make a few changes, mainly I followed the pattern. This is so easy to sew. I got a few orders to make more of them :)

1 kommentti:

  1. Näyttää kyllä tosi kätsyltä! Ja teinit tuntuu tykkäävän 😊

    VastaaPoista