sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Neulakirja / Book For Needles

Ystävälle lahjaksi tein tänä vuonna neulakirjan. Eli sellaisen, johon voi laittaa talteen esimerkiksi silmäneulat. Hieman taistelua se vaati, mutta valmiiksi sain!


Ihana ohje löytyi Nana Companylta. Ihastuin tähän juurikin tuon takakannen tilkkutyön vuoksi. No, se ei mennyt ihan niinkuin Strömsössa :) Leikkelin tilkut ensin lisäämällä niihin saumanvarat ja ihmettelin, miten se näytti niin suurelta pieniä neuloja varten. Ja selvisihän totuus lukemalla ohjetta. Ei siis lisätty saumanvaroja. Vasemmalla on ensimmäinen versioni ja oikealla se lopullinen. Jokseenkin kokoeroa :) No, tuon isomman voin käyttää johonkin muuhun työhön.


Etukannen tekstiäkin piti treenata useamman kerran. Eräs versioista näytti aivan seulat- sanalta :)


Mikä mukavinta, sain käyttää parikymmentä vuotta vanhoja harkkosaksiani pitkästä aikaa. Ei ole ihan lempipuuhaani, siksi kai saksetkin on jäänyt todella vähälle käytölle.


Mutta sisäsivuista tuli kyllä mukavammat siksak reunoilla.


Tässä etu- ja takakansi vielä ennen viimeistelyä. Etukannen kuva on valmiista paneelikankaasta.


Ja sitten viimeisteltynä.


Kirja suljetaan kuminauhan ja napin avulla.


Suosittelen lämpimästi tätä ohjetta. Kuinka kauniita käsin tikkauksia onkaan tuossa mallityössä! Voittavat aina nuo omat konetikkaukset.


I found this beautiful Needle book pattern from Nana Company's blog. It had quilting in the book, which made me interested about the pattern. I decided to make this for my friend as a birthday gift. At first I didn't read the pattern accurately and I made a stupid mistake. I added seam allowance to the small quilts and accidentaly made a really large backing for the book. Fortunately I noticed it and made a new one. But the pattern was really good and her hand stiching looks fantastic, my machine stitches not so much :). The title "Neulat" on the cover of the book means "Needles".

tiistai 26. toukokuuta 2015

Tuttiketju ja neuvolakorttikotelo / Pacifier Strap and Neuvola Card Holder

Jälleen pääsimme ihastelemaan pientä uutta tulokasta ja tuttuun tapaan valmistuivat vauvalahjatkin. Tällä kertaa kankaaksi valikoitui pinkkiä.



Tuttiketjuun ei ollut sopivan pinkkiä nipsua, mutta tuo oli lähinnä sopiva. Tuttiketjuun löydät ohjeen täältä.


Our friends had a baby and as usual I made this Neuvola card holder and pacifier strap. You can find the pattern for the pacifier strap from here.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kotitekoista saippuaa / Homemade Soap

Innostuin niin ystävältäni saamasta kotitekoisesta saippuasta, että olihan se kokeiltava itsekin. Tarkoitusta varten tilasin ihastuttavan kirjan Sarah Harperin Tee itse saippuaa. Ystäväporukalla sitten opeteltiin. Ensiksi mietitytti lipeän kanssa toimiminen, mutta hyvin se lopulta sujui.


Valkoisissa on teepuuöljyä ja rusehtavissa kanelia ja vaniljaa. Kaneliversioita olisi saanut sekoittaa tarkemmin, sillä hieman kirjavaksi jäivät. Koska sydänsaippuat oli tehty korkeisiin muffinsivuokiin, päätin puolittaa ne. Halusin pinnasta tasaisen, joten otin avukseni juustohöylän. Siitä vain höylättiin lastuja :)


Ohuemmat saippuat mahtuvat mielestäni paremmin pieneen kätöseen.


Saippualastut keräsin talteen purkkeihin ja niiden käyttötarkoitus selvinnee pian :)


I got so excited about the soap that my friend gave me, so I decided to teach myself how to make soap. I bought this nice book of Sarah Harper's, "The Natural & Handmade Soap Book". With my friends we learned how to use lye. It frightened me at first, but it was actually quite easy, when you just remember the safety rules. White ones have tea tree oil and brown ones have cinnamon and vanilla. We should have mixed the cinnamon ones better, but next time!. I wanted to make the surface even, so I used my cheese slicer. The extra soap shavings I saved for my next project :)



sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Holey Butterflies sukat / Holey Butterflies Socks

Sukkakalenterin toukokuun haasteeni valmistui ajoissa, vaikka loppujen lopuksi neulomiseen meni rutkasti aikaa. Mallina Holey Butterflies sukat.


Lankana 7 Veljestä uudemman tuotannon lankaa. Ja silläkin uhalla, että toistan itseäni, mutta onhan se lanka todella karkeaa verrattuna minulta löytyviin vanhoihin keriin. Puikot 3 mm. Lankaa työhön kului 104 g. Näyttää siltä, että saan lisätä ohjeeseen verrattuna aina reilun 10 g lankaa, jotta se vastaa minun käsialaani.


Malli oli helppo ja sen oppi pian lähes ulkoa. Kantapään tein ohjeesta poiketen ihan perinteisesti.


Mukava malli. Tämänkin voisi neuloa uudestaan :)

Again it is time for my monthly socks. These are May's socks and called Holey Butterflies socks. The pattern is only in Finnish. The yarn is Novita´s 7 Veljestä. Needle size 3 mm.