sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Muovipussien sulatusta ja Bind it all vihkonen

Tänään kävin kurssilla sulattamassa muovipusseja. Tämän avulla voi muovipusseista tehdä ikäänkuin kankaita, joita voi sitten ommella haluamaansa tarkoitukseen. Tekniikka vaikuttaa helpolta, mutta materiaalien vaihteleva laatu tuo tekniikkaan omaan vivahteensa. Koska olen tällainen selkeiden linjojen ystävä, ovat tekeleenikin tällaisia yksi kuva siellä täällä linjaa. Marimekon kassi oli testaamistani ehdottomasti paras tähän tekniikkaan. Sulatettu kassi on tässä jo leikattu tulevaa käyttötarkoitusta varten, eli pussukaksi.


Disneylandin kasseista löytyi näin iloisia veikkosia seikkailemaan muovin pinnalle:


Salmiakkipussi löytyi käsilaukustani tyhjänä (kuinka ollakkaan) ja päätin kokeilla sulatusta. Alla on yksi muovipussi ja päällä ohut läpikuultava pussi. Työssä kävi hyvin tyypillinen virhe, eli alla ja päällä olleet muovit kutistuivat, mutta välissä ollut salmiakkipussi ei. Mutta tästäkin voi salmiakkipussin leikata irti ja esim. tikata johonkin työhön.


Ja sitten vielä irtileikkaamiani pyörylöitä. Näistä voi vaikka tehdä rintamerkkejä tai mitä sitten mieleen juolahtaakaan :D


Ystävien kanssa yhdessä askartelimme myös kirjasia. Itse tein tällaisen hiiri-kirjasen. Paperi oli jo valmiiksi näin kaunis, joten tämän vain liimasin yhtenäisenä paikoilleen.


Sisäosaltaa vihko näyttääpi tältä:


Kiirettä pitää joulupukin pajassa....

tiistai 22. marraskuuta 2011

Messuilla

Monen muun käsityön ystävän tapaan, kävin minäkin Tampereen käsityömessuilla. Ja mikä parasta, hyvässä seurassa :) Valtavasti oli katseltavaa ja jalat olivat illalla aivan puhki. Pääasiassa ostin kankaita ja joululahjoja. Muutamia näytteitä ostoksista. Ensin koiruuksia, musiikkia, autoja ja tietysti pöllöjä:


Heppahöperön unelmia:


Ja ompeluun hurahtaneen suosikki:


Novitan osastolla oli aivan uskomaton tarjous Nalle-langasta. Kerä maksoi vain euron kappale. Ja pitihän tällaisen hamsterin tietysti ostaa, kun halvalla sai.....


Tämä puuvillanauha löytää varmasti paikkansa:


Ensi vuonna messuille on lähdettävä ehdottomasti uudestaan!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Uudelle kummipojalle

Jotain omin käsin tehtyä pitää aina antaa lahjaksi. Huomisiin ristiäisiin valmistui lankavaraston kätköistä löytyneestä Nalle-langasta pienet sukat ja lapaset.

Sukat ovat Marttojen juhlavuoden sukkien mallilla tehdyt. Tein vain sukkiin oppimani pyöreä kärjen. Puikot varressa nro 3 ja muutoin nro 3 1/2.


Lapaset ovat myös Novitan talvi 2004 lehdestä. Peukaloa en näihin tehnyt. Kerran aikaisemmin olen nämä lapaset tehnyt peukalolla ja niistä tuli mielestäni kovin erikoiset, sillä peukalon paikka oli todella ylhäällä. Lankana sama Nalle ja puikot nro 3 1/2.


Ja tässä vielä koko setti....


Ja puikkojen kilistely jatkuu.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Lyydian lämmittimet

Kotiliedessä oli taannoin Mari Muinosen suunnittelemat Lyydian lämmittimet. Nämä aivan ihastuttavat lapaset sulattivat tällaisen onnettoman palmikontekijänkin sydämen. Ja olihan näitä pakko kokeilla. Lankana on Dropsin Nepal, jota kokeilin nyt ensimmäisen kerran. Todella miellyttävä neuloa. Tykkäsin myös tästä mallista, mutta mielestäni peukalon ohjeessa oli kyllä jotain hämärää. Ainakaan siitä ei tullut kovin kaunista. Toki tekijässäkin voi olla vikaa, en epäile yhtään :D


Tiukan käsialan omaavana neuloin 5,5 mm puikoilla, mutta pienemmilläkin olisin kyllä voinut tehdä. Täytyy kokeilla seuraaviin lapasiin. Ohessa vielä lähempää kuvaa palmikosta.


Mukava malli, näitä valmistunee lisää.....

lauantai 12. marraskuuta 2011

Joululahjoja ja muutama tilaustyö

Joululahjoiksi valmistui muutama pöllöpussukka. Tällä kertaa vaaleaa ja tummaa.


Sinisiin pussukoihin löysin kangaskätköistäni tähtikangasta, josta tuli ihan hauska sisusta.


Tilaustöissä käytin tilaajan omia kankaita. Mielestäni todella kaunista kangasta ja tietysti pöllö-printillä :)


Sisäkankaaksi pirteää pallokangasta.


 Kuten varmaan on käynyt jo ilmi, niin pidän tästä mallista. Ainut huono puoli mallissa on, ettei siihen tule saumaa pohjaan, joten kankaan on oltava sellaista, jossa kuviot ovat samanlaisia joka suuntaan. Muutoin pöllöt ovat toisella puolella pää alaspäin. Tosin näin muutamissa pussukoissa onkin käynyt, eikä se ainakaan omaa käyttöäni haittaa. Malli on kirjasta Tilkku-unelmia, kirjoittajat Hilde Lien ja Tina Eckeroth. Täytyy muuten todeta, että siinä on todella hyvä kirja. Paljon ohjeita pieniin töihin. Kirjasta olen tehnyt viime joulun alla myös tällaisia kissa-kasseja:



Nyt takaisin lahjojen tekoon ;)

lauantai 5. marraskuuta 2011

Villatakki valmistui

Blogista piilossa pidetty villatakki on saatu vihdoin päätökseen ja luovutettu uudelle kummipojalle. Ajattelin mallin olevan kohtalaisen yksinkertainen, sillä se neulottiin tasona kahdesta kappaleesta. Mutta totuus oli hieman toisenlainen. Purkuhommiin jouduin kahdesti, mutta niinhän se on, että virheistä oppii....

Tässä takki siinä vaiheessa, kun olin ommellut takasauman, joka näkyy ylhäällä keskellä. Minun piti muistaa ottaa kuva ennen sitä, mutta toisin kävi. Eli takki muodostui kahdesta toistensa peilikuvana tehdystä kappaleesta. Lankana on Dropsin Fabel ja puikot 3.25 mm.


Ja tässä takki kokonaisuudessaan.


Napit ovat helmiäistä ja ostettu Poppelista. Ne ovat kohtuullisen suuret, jotta ne olisi helppo pukea.


Ja lähikuvaa takin pinnasta.


Ja täytyihän kummipojalle korttikin tehdä. Ei muuta kuin pinseteille töitä ja minihamahelmiä asettelemaan mallin mukaan. Oikealla on mallin mukainen vauva, jota halusin hieman muunnella saajan mukaiseksi.


Ja tässä valmis kortti.


Nyt alkaa tulla pukin muorille kotiverstaassa jo kiire, joten ei muuta kuin seuraavan haasteen kimppuun :)