lauantai 27. joulukuuta 2014

Bo-clo hattu ja Vaarin tossut / Bo-Clo Hat and Grandfather's Slippers

Jos olen ihan rehellinen tämä Bo-clo myssy valmistui jo viime joulun alla. En vain saanut tehdyksi tuota kukkaa myssyn reunaan. Nyt joulun alla kaivoin myssyntekeleen esiin ja päätin tehdä kukkasen valmiiksi. Ohje löytyy maksullisena Ravelrystä.


Lankana on Dropsin Big Fabel. Kokeilin tehdä ohjeen mukaista kukkaa, mutta jotenkin siitä tuli niin painava, että myssy rupesi lörpöttämään kiinnityskohdasta. Niinpä kukka vaihtui toiseen. Tämän kukan ohje löytyy Prinsessajuttu blogista. Näitä olisi mukava virkata ohuesta puuvillalangastakin :)


Joka vuotiseen tapaan myös Vaarille oli aika neuloa uudet tossut. Sama vanha Novitan ohje (Talvi 2008), 7 Veljestä lanka ja nelosen puikot. Nyt muistin punnita valmiit tossut. Lankaa kului yhteensä 76 g.


Vuodessa tossut ehtivät kulua ohuiksi, niinpä vuosittainen homma neuloa uudet. Malli on kyllä todella helppo.


Tapaninpäivän kunniaksi käynnistin ompelukoneen. Olin ennen joulua jo leikellyt muutaman pannan ja kymmenkunta tossuparia ajatuksenani tehdä niistä täytettä joulupakettiin. Niin vain ne jäivät, mutta joulu se on ensikin vuonna :)


First of all I present this Bo-Clo hat that I made before last Christmas. You can find the pattern from here. But I did not get the flower done as I would have wanted it to be. I did finish this hat this year. I changed the flower and did it the pattern I found from here (only in Finnish). Yarn is Drops Big Fabel. And finally it was done and given to my mum as a Christmas present. I also made these slippers to the Grandfather. Same pattern and the same slippers I make every year :)
I sewed today also some headbands and slippers from tricot. They could be Christmas presents for next year :)

1 kommentti:

  1. Tulipa kaunis tuosta myssystä! Ja monet erilaiset tossutkin on tullut valmiiksi :-). Nuo Novitan neulottavat tossut on kyllä kivat ommella, kun ovat niin nopsat!

    VastaaPoista