tiistai 24. toukokuuta 2011

Tunnustus :D

Sain Neule-Kirpun neuleet blogista tunnustuksen. Lämmin kiitos tästä <3


Minun kuuluu siis kertoa kahdeksan totuutta itsestäni. Kokeillaanpa:

1. Neulominen, on minulle totaalisen nollaamisen keino. Niin murheet, huolet kuin ilotkin voi purkaa silmukoiksi. Samalla saa jotain aikaiseksikin :)

2. Virkkaus, on taito jota pikkuhiljaa opettelen. Olen jopa pikkuhiljaa alkanut nauttimaan siitä.

3. Hamsteri, mikä hamsteri. Aina kun jotain on tarjouksessa tai löydän jotain mukavaa käsitöihin liittyvää, niin sitähän pitää ostaa myös pahan päivän varalle.

4. Ystävät, jotka ovat yhtä innoissaan käsitöistä kuin minä ovat kullan arvoisia! Ja nekin ystävät, jotka kärsivällisenä jaksavat kuunnella selostuksiani uusista tekniikoista, vaikka eivät itse innostusta jakaisikaan.

5. Yhteisöt, joihin kuulun ja jotka jakavat intoni neulomiseen tai muuhun käsityöhön liittyvään ovat totaalisia nollauspaikkoja. Vaikka olisi kuinka väsynyt töistä tapaamiseen lähtiessä, niin aina tulee pirteämpänä takaisin.

6. Lahjojen tekemisestä nautin erityisen paljon. Jos minulta saa käsin tehdyn lahjan, niin voi olla varma, että sitä on tunteella ja ajatuksella tehty.

7. Leipominen on minulle toiselta nimeltän taikinaterapiaa. Yhtä rentouttavaa kuin muutkin käsityöt. Kun vain joku vielä söisi kaikki leipomukseni :)

8. Elokuvat, mikä ihana tekosyy viettää hetki neuloen....

Sitten kuuluu haastaa seuraavat kahdeksan. Tätä minun täytyy vielä miettiä....Taitaa jo suurin osa seuraamistani blogeista saanut tällaisen. Palataan tämän osalta asiaan....

Muoks: Nyt on tunnustus laitettu eteenpäin ja lisää blogilaisia haastettu :)

perjantai 20. toukokuuta 2011

I´m in love.....

Viaton pistäytyminen Sinelliin sai mielenkiintoisen päätöksen. Sieltä ale-laarin kätköistä silmiini pisti Fiskarssin aplikaatio leikkuri. Ja sekunnissa ostopäätös oli tehty. Minussa kun on Sulo Vilénin (kun halvalla sai....) vikaa, niin eihän yli 50 % alennusta voinut jättää käyttämättä.


Leikkuri oli todella helppokäyttöinen. Mukana oli kolme erilaista sabluunaa: sydämiä, tähtiä ja lehtiä.


Ja niinhän sitä muutamassa minuutissa oli kasa sydämiä valmiina. Pidän todella aplikoinnista, joten luulenpa keksiväni leikkurille käyttöä jatkossakin :)


Sydämellistä viikonloppua!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Pesulappuja

Hyvä ystäväni täytti vuosia ja päätin toteuttaa jo jonkin aikaa hautuneen ideani meikin poistoon tarkoitetuista pesulapuista. Idean sain alunperin täältä. Yritinkin aluksi tehdä tällä ohjeella lappuja, mutta en osannut tehdä tuollaista reikäkerrosta. Sittemmin mietin, että ehkä käytön kannalta on parempi jättää reiät pois.


Lankana on luomupuuvillaa, puuvillaa ja bambua. Oma suosikkini oli pehmoisuutensa vuoksi luomupuuvilla. Pesulaput ovat tavallisten pumpulisten meikinpoistolappusten kokoisia ja ne voidaan pestä pesukoneessa käytön jälkeen muun pyykin joukossa.

Ja katsokaas minkä ihanuuden posti toi minulle perjantaina :) Ensimmäinen työ on jo koukulla, mutta siitä lisää myöhemmin...


Ja rakkaalle pienelle käsityökamulleni kävin ostamassa perjantaipäivän iloksi rasian täynnä pikkukeriä lankaa. Nyt kelpaa virkkailla ja askarrella näistä jotain mukavaa.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Just enough ruffles

Törmäsin Laura Chaun sivuilla ihanaan huiviin nimeltä Just enough ruffles. Vielä kun näin lankakauppa Titityyssä kyseisen huivin livenä, tuli päätös ohjeen ostamisesta. Vaikka ohje oli helppo, oli se sen verran mielenkiintoinen lyhennettyinen kerroksineen ja lisäyksineen, että mielenkiinto pysyi yllä. Ei jääne viimeiseksi huiviksi. Kerrankin neuloin myös jotain aivan itselleni...


Lankana on aivan ihana Manos Silk Blend, jossa on 30 % silkkiä ja 70 % merinovillaa. Lanka on reilun kaupan tuote. Lankaa huiviin kului 84 g, eli 16 g nöttönen jäi yli. Puikot olivat nro 5.






Ja väri tietysti mielestäni todella kaunis :)


Lämpimästi suosittelen kokeilemaan niin mallia, kuin Manosin ihanaa lankaakin!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Paperia, paperia....

Kun sitä paperia tuhlaa, niin täytyyhän sitä tehdä tilalle uutta. Kurssilla tehtyä valkoista ja värillistä paperia. Värillinen on uusiopaperia. Haastetta oli ottaa paperista kiinnostava valokuva....


Muutakin on aikaansaatu, mutta ne ovat hys hys - hommia eli lahjoja. Täytynee ensin toimittaa lahjat saajilleen ja sitten vasta julkaista kuva, jottei pilaa yllätystä.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Origamia

Näin vappuaamun kunniaksi päätimme kokeilla tyttären kanssa origami taitteluita. Aikaisemmin ostamani kirja Origamia lapsille (kirj. Mari Ono ja Roshin Ono) pääsi koekäyttöön. Mutta täytyy sanoa, että ensikertalaisille nämä osoittautuivat melkoisen vaikeiksi. Yritimme ensin tehdä tähteä, joka ei kertakaikkiaan luonnistunut. Sittemmin huomasin, että tähti oli merkitty vaikeusaste kakkoseksi. No, eihän me tytöt lannistuttu ja saimme kuin saimmekin helpompia malleja tehdyksi. Esittelyyn päätyi oheinen sydän.


Sydämellistä Vappua kaikille!