sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Virkattu kori pääsiäisruoholle


Minut on vallanut ihanan kevätauringon paistaessa jo aivan pääsiäistunnelma. Niinpä pääsiäisaiheista tekstiäkin on luvassa.

Kävin viime viikolla Poppelissa virkkauskurssilla, jossa virkkasimme koreja. Käytimme Dropsin Ice lankaa, jota oli aivan ihana virkata. Valmista tuli ja nopeasti. Pyöreä kori on virkattu yhdestä kerästä ruskeaa Ice lankaa.



Vihreä kori on niin ikään virkattu Ice langasta. Värinä kaunis lime, joka ehkä näin kuvassa ei ole parhaimmillaan. Pohja on virkattu neliöksi 14 ks:lla. Koriin käytin yhden kerän.


No, siitä se idea sitten lähti. Mietin, että tällainen kori olisi hyvä pääsiäisruoholle. Tarvittaisiin vain jokin astia, jonka ympärille korin voisi virkata. Päätin testata osaisinko tehdä korin tyhjän margariinirasian ympärille. No, siihen hätään ei tietysti ollut tyhjää margariinirasiaa, joten aluksi jääkaapin ovi kävi tiuhaan, kun sovittelin virkkaustekelettäni rasian ympärille. Mittanauhalle oli töitä :)


Useiden testausten jälkeen muoto alkoi hahmottua.


Vihdoin margariinirasiakin tyhjeni ja kori valmistui. Pesin rasian tosin astianpesukoneessa, josta se otti hieman itseensä ja reunat aavistuksen käpristyivät, mutta tämä ei haitanne.


Ja sitten vain siemenet astian pohjalle ja odottamaan siementen kasvua. Olen aina kasvattanut siemenet talouspaperin päällä. Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa ohraa ja hyvin sekin kasvoi.


Ja vihdoin kasvua alkoi tapahtua....


Halutessasi voit virkata samanlaisen korin omaan käyttöösi. Kori valmistuu nopeasti, vaikka televisiota katsellessa. Tässäpä ohje, ole hyvä:

Ohje virkattuun koriin pääsiäisruoholle/ Virkattu margariinirasian päällinen

Tarvikkeet:
margariinirasia (koko pohja 12x7 cm, rasian leveys alareunassa 6 cm, yläreunassa 9 cm)
Drops Ice lankaa 2 kpl 50 g kerää ( langanmenekki tarkalleen 56 g)
Virkkuukoukku nro 6 tai käsialan mukaan

Tiheys: 5 x 5 cm : 6 silmukkaa, 6 krs

Virkkaa aloitukseen 15 ketjusilmukkaa = kjs. Virkkaa toisesta kjs:sta lähtien jokaiseen aloitusketjun silmukkaan yksi kiinteä silmukka = ks. Virkkaa kerroksen loppuun 1 kjs ja käänny. Jatka 14 ks ja 1 kjs kerroksia yhteensä 10 kerrosta. Pohjalappu on nyt valmis.

Virkkaa syntyneen pohjalapun ympärille ks, niin, että pitkille sivuille tulee 14 ks ja lyhyille sivuille 10 ks, yhteensä 48 ks. Seuraavalla kerroksella virkkaa pohjakappaleen ympäri 48 ks niin, että virkkaat jokaisen silmukan takareunasta. Näin virkaten syntyy kaunis reuna pohjan ja laitojen välille.

Jatka sitten virkaten spiraalina näitä 48 ks silmukan molemmista reunoista, kunnes työn korkeus on 7 krs. Viimeistele työ vielä virkkaamalla 8. krs ks jokaisen silmukan takareunasta. Näin yläreuna kääntyy hieman margariinirasian yläreunan päälle.

Päättele työ pujottamalla langanpäät valmiin työn väliin muutaman sentin matkalta ja katkaise pujoteltu lanka. Laita työn sisään margariinirasia ja rasia on valmis.

Mikäli haluat virkata päälisen margariinirasialle niin, että voit sulkea kannen, virkkaa pohja, kuten aiemmin kerrottu. Virkkaa spiraalina 48:lla ks silmukoiden molemmista reunoista 6 krs, jonka jälkeen päättele työ.



Dropsin Ice lankaa myy mm. Poppeli.

Ja minulla jatkuu projekti pääsiäiskorien parissa. Sarjatyönä.....


2 kommenttia:

  1. Kiva idea! Tuollainen rasia toimisi myös pienille suklaamunille.

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvästä Ideasta! Täytyy testata. Ja sanottakoon, että erittäin mieluinen testauskohde :D

    VastaaPoista