keskiviikko 30. elokuuta 2017

Varvassukat lankusta

Neulefestareilta ostamani Handun ihana sukkalankku päätyi varvastossu sukiksi. Minä, viluvarvas, en ole tarjennut koko Suomen kesänä pitää varvastossuja jalassani. Nyt tämä ongelma on ratkaistu.


Sukkalankun hankkimisesta kerroinkin jo aiemmin. Sock Blank nimestä tuo lankku on suomennettu ja netistä löytyy hakusanalla toinen toistaan ihanampia värjäyksiä. Ideana on, että valmis neulepinta värjätään ja siitä neulotaan sitten suoraan uusi neulomus. Jännityksellä saa odottaa millaisia raitoja tai kuvioita siitä muodostuu. Muita lankkutuotoksia voit ihailla mm. Hupsistarallaa blogista tai Hand made by Aino P blogista.



Tämä lankku on ihanaa merinovillaa, mutta todella ohutta. Minulle, paksun langan ystävälle, liian ohutta. Minulla oli tunne, että neulon hammastikuilla. Puikkokoko oli 2,25 mm. Mutta pidin erityisesti noista liilan eri sävyistä, joita langassa on. Lankaa kului sukkiin 42 g. Langasta tulisi siis toisetkin mokomat sukat, mutta ne toiset mokomat saa nyt kyllä odottaa.


Sukkien ohje on Dropsilta. Malli 119-40. Erityisesti minua viehätti sukan istuvuus, sillä neljän varpaan osuudessa neulottiin useammin kavennuksia toiselle puolelle, jolloin sukasta tuli istuvampi. Vinkkinä, että Dropsilta löytyy myös samainen sukkaohje paksummallekin langalle, 119-41.



Näitä lankkuja tekisi mieleni itsekin kokeilla värjätä, ehkä sitten joskus.


1 kommentti:

  1. Noista tuli kyllä hienot ja ovat kyllä paljaassa jalassa niin ihanan pehmeät...

    VastaaPoista