sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kankaalla päällystettyjä magneetteja


Sisarukset saivat kukin omat magneettitaulunsa ja niihin kaivattiin magneetteja. Jokaiselle valmistui kolme kappaletta. Halkaisija on näissä 3 cm. Aihioita olen tilannut vuosikausia sitten Etsystä. Nykyisin näitä on saanut jo suomestakin ja mm. Tigerissa näin pakkauksia. Magneetit liimasin kiinni E-6000 liimalla. Se on ainut jonka pysyvyyteen luotan. Toki lapsetkin ovat jo sen verran isoja, että magneetin uskaltaa antaa lahjaksi.


Näitä on niin mukava tehdä. Minä kun pidän tällaisesta pienestä näpertelystä. Pieni jännitysnäytelmä koettiin ennen joulua. Juuri kun olin laittamassa näitä pakettiin, huomasin yhden magneetin hävinneen. Ei löytynyt sitten millään. Ja ei ole tähän päiväänkään mennessä tullut vastaan. Onneksi yksi oli nopea tehdä ja jokainen sai lopulta kolme magneettia.

6 kommenttia: