torstai 5. toukokuuta 2016

Unisukat / Sleeping Socks

Minulla on paha tapa tehdä käsitöitä aina muille kuin itselleni. Niinpä hyvä ystäväni antoi minulle lahjaksi unelman pehmeää SandnesGarnin Alpakka Strompegarn lankaa. Kansalaisopiston neulontakurssilla opettaja oli tehnyt aivan ihanat unisukat miehelleen ja ystävällisesti neuvoi minuakin samaiseen malliin. Nukun aina villasukat jalassa, joten tämä oli sopiva projekti toteuttaa.


Sukat neuloin kutakuinkin näin: puikot 3 mm. 14 silmukkaa puikollansa. Neljä oikeaa kerrosta, kolme nurjaa. Ja saamani vinkin mukaisesti tein aina jalkapöydän puolella nurjilla kerroksilla kahdella ensimmäisellä ja viimeisellä silmukalla oikeat silmukat.


Nämä sukat pysyvät todella hyvin jalassa koko yön. Minulla kun on sukkia jotka aamulla ovat jossain ihan muualla kuin jalassa :) Lankaa näihin kului 102 g eli aavistuksen yli kaksi kerää. Onneksi paikallisessa lankakaupassa oli lankaa lisää. Juurikin kavennukset aloitettuani loppui lankakin.


Tämä oli siitä ihana malli, että tätä saattoi neuloa myös matkoilla ilman sen suurempia ohjeita. Toinen sukka valmistui pääkaupunkiseutua lähestyttäessä.


Ja sitten sukat tositoimissa. Niin ihanan pehmeät ja lämpimät <3


I do most of my crafts for others. That's why my friend gave me this wonderful yarn and said that I have to do something to myself. This yarn is so soft and warm. It is SandnesGarn's Alpakka Strompegarn. I chose to knit myself sleeping socks, because I always sleep with wool socks on my feet. These socks stay firmly at my feet, even if I'm rolling around in my sleep. The pattern was so easy that I even knitted them while travelling in a car. I used 3 mm needles and used 102 g of yarn. I higly recommend this yarn!

2 kommenttia:

  1. Ihanat ja varmasti pehmeät ja lämpimät kun ovat alpakkaa.

    VastaaPoista
  2. Suloiset ja pehmeän näköiset unisukat :)

    VastaaPoista