lauantai 2. tammikuuta 2016

Ommeltu kalastuspeli / Sewed Fishing Game


Pienille kalamiehille piti valmistaa jouluksi omat magneettiset kalapelit. Etsin netistä kalojen kaavoja, mutta päädyin piirtämään sellaisen itse. Kriteerinä oli helppo ommeltavuus. Piirsin kaavan kankaalle ja ompelin jättäen täyttöaukon. Magneetille ompelin oman pussin, joka kiinnittyi samalla sauman ompelulla.


Ei tarvinnut kuin leikata kala irti ja täyttää.


Täyttöaukon ompelin kiinni päältä koneella. Ei siistein vaihtoehto, mutta nopein.


Ensin oli vain yksi kala.


Sitten jo muutama kaverikin....


Kaloihin käytin tilkkuja. Magneetit on Clas Ohlsonilta. Sangot ovat Tigerista. Onki on itse asiassa aikanaan portaisiin kiinnitetyn lapsiportin ylimääräinen piena. Sahasin sen vain kahtia. Koho on shamppanjapullon korkki, jonka sahasin kahtia. Voimamagneetti on kiinnitetty ruuvilla.


Tein pelit kahdelle kummipojalle. Kumpaankin sankoon tein kuusi kalaa. Tästä kuvasta puuttuu toinen sanko. Joulukiireissä ei ollut mahdollista miettiä sen tarkemmin kuvausta. Nämä on kuvattu iltahämärässä juuri ennen pakettiin pääsyä.



Jos käyttää yksipuolisia magneetteja, niin on tärkeä huomioida miten päin ne kalaan kiinnittää, jotta tarttuvat magneettiin, eivätkä hylji sitä.


Ensin oli tarkoitus ommella kankaasta vielä pieni lammikko, mutta siihen ei enää aika riittänyt. Tämä oli mukava projekti, jossa sai käyttää vähän muitakin tekniikoita kuin ompelua.

For my two godsons I made these fishing games. I drew the fish pattern myself, so it would be as easy to sew as possible. For making this game I used fabic scraps, old cork from a champagne bottle and an old wooden port cleat. This was a nice project as it contained so many techiques.

4 kommenttia:

  1. Hauskat lahjat olet tehnyt! Ja aina on varma saalis.

    VastaaPoista
  2. Ihana lahja! Ja kerrassaan tyylikkäät kalat :-D

    VastaaPoista
  3. Tämmönen kalapeli on mukava. Olen suunnitellut jotain tämmöstä omalle Pienelleni kaksvuotislahjaksi. :)

    VastaaPoista