sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Lapsen huppupyyhe / Hooded Towel

Kummityttöni on kova lohikäärme fani. Yksi suosikkielokuvista on Näin koulutat lohikäärmeesi, jossa seikkailee lohikäärme Hampaaton. Nähdessäni Crazy Little Projects blogissa tämän ohjeen, en voinut olla ompelematta sitä joululahjaksi.


Ohjeen mukainen huppupyyhe on tehty yhdestä kylpypyyhkeestä ja yhdestä käsipyyhkeestä. Minä kävin kuitenkin ostamassa Eurokankaasta pakalta pyyhekangasta. Meinasi kyllä usko loppua kesken kun yritin mitoittaa pyyhettä sopivaksi. Onneksi sain apua kansalaisopiston ompelukurssilta <3


Ohjeesta poiketen en myöskään tehnyt nenää pyyhkeeseen. Ja lisäsin ripustuslenkin niskaan.


Kaavojahan noihin sarviin ja korviin ei ollut, joten yritin soveltaa parhaani mukaan. Onneksi oli annettu suuntaa antavat mitat kuitenkin.


Tuntuuko sinustakin, että joku tuijottaa sinua :)


Samalla sivustolla on vaikka kuinka ihania muitakin hahmoja huppupyyhkeisiin. Tekisi mieli kokeilla jokaista :) Ei muuta kuin muutkin ompelemaan huppupyyhkeitä joululahjaksi. Varmasti löytyy sopiva malli!

My Goddaughter is a huge fan of the movie "How to Train Your Dragon". Of course the favourite dragon from the movie is Toothless. When I saw this hooded towel on Crazy Little Projects page, I knew what to sew for my Goddaughter as a Christmas gift. Instead of buying two towels, I bought  towel fabric. I also left the towel without a nose. This was really easy to make and you will find a lot of other characters from here (click).

3 kommenttia:

  1. Hih, tää on veikeä! Ja tuo ripustuslenkki on varmasti poikaa. Kyllä sulla on onnekkaita kummilapsia!

    VastaaPoista
  2. Hampaaton on niin symppis! Ihanan pyyhkeen teit!!!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kerta kaikkisen hurmaava! :)

    VastaaPoista