sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Joggerssit / Joggers

Nyt pitää ryhdistäytyä blogin kanssa, kun vaikka mitä on valmiina ja blogi vain laahaa jäljessä. Eksyin päivänä muutamana Jyväskylän kangaskaupan sivuille ja löysin sieltä joggerssin kaavat, jotka olivat kuin omiaan pienelle ystävälleni. Niinpä ne päätyivät ostoskoriin yhdessä mustan joustocollegen kanssa.

http://www.jyvaskylankangaskauppa.fi/minikrea-70335-joggers-aikuiset

Kaava ja ompeluohje on tanskaksi, saksaksi ja englanniksi. Mutta ihan tällaisella perusenglannin osaamisella kyllä sai housut ommeltua. Kaavassa on myös eri variaatioita, joita voi ommella.

No, mustien housujen kuvaaminen oli sitten ihan oma juttunsa. Koitettiin aurinkoisella ilmalla ja pilviselle, sisällä ja ulkona. Ei onnistunut. Pahoittelut jo etukäteen.


Kaavat piirsin koon 34 mukaan. Ovat sopivat noin 155 cm saajalleen. Ainoastaan lahkeita lyhensin lopussa.


Joustocollari oli mieluinen valmiissa housuissa, sillä joustaa joka suuntaan lähes yhtä paljon. Kuvan housut on jo pesty useampaan kertaan, eikä pesu näy kankaassa ainakaan vielä yhtään.


Oikeastaan housut olivat niin helpot ommella, ettei mikään kohta tuottanut vaikeuksia.


Jättämällä taskut pois ja tekemällä vyötärön resorista, onnistuisi ompelu varmaan jo nuorisoltakin.


Malli tuntuu kovasti miellyttävän koululaisia.

I visited Jyväskylän Kangaskauppa's site and saw this nice pattern for joggers. I bought stretch college fabric and made these pants. The pattern is in Danish, German and in English. These joggers are size 34 and they fit perfectly for my little friend who is approximately 155 cm tall. I only shortened the pant legs. It was a really easy pattern to make. And if you choose the pattern without pockets and with ribbing in the waist, it could also be made by youngsters. I'm so sorry about the pictures- it was from black fabric.

1 kommentti:

  1. Mukavan näköiset housut! Ja ihan parasta on tehdä jotain, josta tietää että tulee varmasti käyttöön :-)

    VastaaPoista