lauantai 18. heinäkuuta 2015

Tardis sukat / Tardis Socks

Veljen tyttöni on kova Doctor Who fani. Näin ystäväni neuloneen nämä sukat ja ne jäivät mieleeni juurikin veljen tyttöä ajatellen. Kun Veljen tyttö oli tulossa luoksemme käymään, päätin laittaa puikot heilumaan. Ja kyllä ne heiluivatkin, aivan viime tippaan asti :)


Lankana käytin taivaallista Heritage Sock Yarnia. Lanka on Merinovillaa ja niin pehmeää. Yksi huono puoli on sen hinta. Tälle sukkaparille tuli hintaa 37,50 euroa. Toki valkoista ja mustaa lankaa jäi vielä reilusti, joten kyllä niistä vielä sukkia tulee. Toinen huono puoli minulle on langan ohuus. 2,5 mm puikoilla nämä tikuttelin. Mutta langan ihanuus painaa kyllä vaakakupin voiton puolelle :)


Ohje on ilmainen ja löytyy Ravelrystä nimellä Tardis Socks. Ohje on englanniksi. Tein Kärkikavennukset ohjeesta poiketen, muutoin ohjeen mukaan. Kantapää oli minusta aika omituinen, sillä se oli suhteellisen leveä aiemmin tottumiini, mutta kyllä se näinkin toimi.

Kuvausta ei edistä yhtään se, että sukkia en ehtinyt höyryttää, vaan ne ovat suoraan puikoilta pudonneet. On pakko silti laittaa tämä seuraava kuva. Ajattelin vetäistä sukat omaan jalkaani kuvattavaksi, mutta hieman olivat liian isot 41 koon sukat 38 jalkaan :)


Sukat eivät olisi minun neulomani, jos niissä ei olisi virhettä. Tällä kertaa niitä tuli kaksikin kappaletta. Ensimmäisen virheen huomasin juuri, kun olin saanut ensimmäisen sukan lähes valmiiksi. Onhan paljon persoonallisempaa kirjoittaa police poliee.....


No en lähtenyt koko sukkaa purkamaan tiukan aikataulun vuoksi. Ystäväni muistutti, että voisinhan silmukoida tuohon päälle. No, niinhän sitten tein ja oli aika toisen virheen. Veljen tyttöni oli lähdössä kotiin seuraavana aamuna kun vielä yöllä puolen yön aikaan päättelin sukkaa. Hämärässä ja unissani, en huomannut käyttäneeni sinistä lankaa silmukointiin mustalle pohjalle. Totuus paljastui vasta seuraavana aamuna kun menin kuvaamaan sukkia.....


Tätä ei ollut aikaa enää korjata ja onpa sukassa nyt persoonallinen kädenjälki :)


These socks are made for my niece, who is a huge Doctor Who fan. I had to really hurry to make these socks so few mistakes were made. I tried to fix this spelling error and did it at night in bad lighting. So I didn't notice that I used blue yarn instead of black. Oh my.... But it has now a personal mark, that no one else has :) You can find these socks from Ravelry called Tardis Socks. I used Heritage Sock Yarn which is incredibly soft but thin. I used size 2,5 mm needles. These socks are size 41. 

4 kommenttia:

  1. Hauska pikku virhe :) ja hyvin peitetty ;) Mutta miksi tehdä muuta, kun voi höyryttää? (Mulle ei edes tullut mieleen, että sukat pitää ryöpätä ennen jalkaan laittamista... Sitä täällä naureskelen :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa rita! Sait minut nauramaan :) Sukkien ryöppäys :D

      Poista
  2. Mitä isompi työ, sitä suurempi ilo :-). Ja onhan nää kerrassaan hienot ja ihanan henkilökohtainen ja ajatuksella tehty lahja <3

    VastaaPoista