sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Saippuapussi / Tiny Bag for Soap

Ihana ystäväni on innostunut saippuan teosta ja antoi minulle palasen. Kylpyhuoneessamme ei ole oikein paikkaa palasaippualle. Sitten muistin, että lapsena minulla oli virkattu saippuapussi, johon saippua laitettiin ja siinä saippua oli kätevästi käytettävissä. Siispä ohjetta etsimään. Koska virkkaustaitoni on hieman kyseenalainen, päätin etsiä neulottua ohjetta ja löytyihän se! Ullan kylykavereista.


Langaksi valitsin Novitan Bambulangan. Se on tällaiselle herkkähipiäiselle oiva valinta. Puikot nro 3. Kuvio on aivan ihana ja se soveltuu hyvin myös esim. sukkaan joustinneuleeksi, koska käytännössä on joustinneuletta pienellä twistillä.


Ainut mikä tässä jäi harmittamaan, oli pohjan päättely. Päättelin neuloen ja ei ihan mennyt nappiin. Pohja venyi kovasti. Ei onneksi näy kun pussin sisään laittaa saippuan, mutta tyhjänä kylläkin. Ensi kerralla päässtelen käsin.


Mutta ei muuta kuin saippua pussiin ja menoksi :)


My dear friend gave me this homemade piece of soap. I did not have space in my bathroom to put the soap in the table. Suddenly I remembered that when I was a child, I had a crocheted soap bag. My crochet is not that great, so I decided to knit it. I found a perfect pattern from here, but it is only in Finnish. This is made of Novita's Bambu yarn and it feels so soft. I knitted it on 3 mm needles. Maybe I will learn how to make my own soap and make more of these bags :) And for the record, this soap is wonderful!!

4 kommenttia:

  1. Ihana pussi saippualle! Tuommoinen pitäisi meidänkin kylppäriin tehdä, kun saippuat sotkevat muuten niin paljon ja luistavat kädestä pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä käytössä todennut erittäin käteväksi. Suosittelen lämpimästi :)

      Poista