keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Pipa

Kevättä kohden mentäessä on aika päivittää myssytkin kevätkuosiin. Löysin Leikkipuistoneuleet ohjekirjasesta ihanan Veera Välimäen suunnitteleman Pipan ohjeen. Ja pitihän sitä kokeilla. Aivan vartavasten marssin lankakauppaan ostamaan ohjeen BC Garnin Semilla lankaa. Ja vaaleanpunaistahan sen olla piti, jotta sopi pienen ystäväni kaupunkitakkiin.


Vaikka Pipa näyttää neulotun koko ajan aina oikeaa neulosta, siinä on myös paljon nurjia kerroksia, mikä teki neulomisestakin mielekästä. Pipa ei ehtinyt höyrytykseen, sillä se meni heti käyttöön. Siksipä neulepinnassakin näyttää olevan epätasaisuuksia. Yllä olevassa kuvassa pipo kuvattuna edestäpäin.





Kuvassa yllä näkyvät lyhennetyt kerrokset, joiden avulla pipoo saatiin "lököttävä" muoto. Täytyy sanoa, että minulla meinasi ensin olla vaikeuksia ymmärtää ohjetta, kun pitäisi aina olla väännetty rautalangasta. Mutta pienen google-kierroksen jälkeen ohje tuntui selkeämmältä ja pääsin vauhtiin.


Puikot resorissa 3,5 mm ja itse Pipassa 4 mm. Lankaa kului 55 g 10-vuotiaan kokoon, eli aavistus toista kerää. 




Mukava malli. Suosittelen. Lanka ja Leikkipuistoneuleet ohjevihko on ostettu Titityystä.


Spring is coming in Finland too, and it's time to knit thinner hats. This hat is called Pipa and it's from the book Playground knits. Playgroung knits is a book from Finnish designers. It is published both in English and Finnish in Ravelry. You will find it from here. I used the same yarn as pattern recommended, BC Garn's Semilla. Needle size 3,5 mm at rib and 4,0 mm for the rest of the hat. It took 55 g yarn for a size to fit 10-years old child. This was a nice pattern. 

1 kommentti: