maanantai 3. joulukuuta 2012

Lohikäärme Lutunen / Adorable Dragon

Kuukausien työn tulos on vihdoin valmistunut. Ja kirjaimellisesti nyt on sormet verillä...


Rehellisesti sanottuna tämän lohikäärmeen teko oli mukavaa. Tämä oli kuulunut To do-listalleni jo pitkään. Näin messuilla jo useampi vuosi sitten RitaRillan osastolla näitä ihastuttavia pehmoja ja päätin jo silloin, että näitä täytyy kokeilla. Kunnes eräänä päivänä näin RitaRillasta jutun lehdessä ja päätin tilata samantien. Paketin toimitus oli todella nopea ja se sisälsi selkeät ompeluohjeet, kaavat ja kankaat. RitaRillan ihanuuksia voit käydä ihastelemassa täältä.


Lohikäärmettä tein milloin missäkin. Yllä oleva kuva taitaa olla jumppasalin pukuhuoneesta, jossa odottelin pientä ystävääni tunnin ajan. Kaavojen ja kankaan leikkuu sekä koneella ompelu olivat niitä mieluisimpia kohtia tässä työssä.



Mutta nämä kirjontatyöt eivät todellakaan ole vahvuuteni. Niinpä tällä lohikäärmeellä on todella erikoiset silmät, eivätkä muistuta ollenkaan virallista versiota. Mutta eivätköhän nämäkin kelvanne.


Minusta kurjin homma oli lohikäärmeen raajojen ja siipien kiinnittäminen käsin. Yllä näkyvässä kuvassa meneillään oleva harsimisprojekti ja täyttöaukkojen sulkeminen olivat lastenleikkiä raajojen kiinnittämiseen nähden. Ja todella etusormi meni verille tässä puuhassa ja on nyt niin kipeä kuin olla ja voi. Jospa se joulupukki toisi minulle sormustimen joululahjaksi :)


Nyt kovasti toivon, että lohikäärme on mieluisa kummipojallemme, jolle tämä matkaa joululahjaksi. RitaRillan paketin mukana sai myös hellyyttävän sadun Lohikäärmeestä, jonka pakkaan pakettiin mukaan. Ensimmäistä kertaa kokeilin tällaista tarvikepakettia ja voin lämpimästi suositella. Lisää tekeillä, mutta tällä kertaa ei lohikäärmettä vaan jotain aivan muuta :)

This Adorable Dragon was on my to-do list for a long time. And finally I made it. This is the RitaRilla's pattern and is sold as an accessory package including pattern, fabric and instructions. You may take a look at RitaRilla's site in here. It's only in Finnish. This was a really nice project. I loved cutting the pieces and sewing. But I didn't manage to sew the eye as the pattern said, but this is my version of it :) It was quite hard to attach hands, legs and wings sewing by hand. My finger is still sore. I may have to buy a thimble or maybe I get one as a Christmas present. I hope my Godson will like this Dragon as he's getting it for a Christmas present.

7 kommenttia:

  1. Wow the dragon looks amazing!! You are very patient to make this!

    VastaaPoista
  2. Mahtava!! Kyllä varmasti ollut kova työ tuossa, mutta kannatti -lopputulos palkitsee. Kummipojan onni♥

    VastaaPoista
  3. Upea lohikäärme! Varmaan ollut suuritöinen tehtävä, mutta lopussa kiitos seisoo:)

    VastaaPoista
  4. Tää on kyllä kans niin hieno!

    VastaaPoista