keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Vehnätyynyjä

Joka joulu minulla on tapana tehdä isompi määrä jotain lahjaksi. Tänä vuonna se jokin oli vehnätyyny. Toki paljon muutakin tuli tehtyä, mutta näitä valmistui 12 kappaletta. Vehnätyynyt voisi tehdä paljon helpommallakin tavalla, mutta ihastuin tähän, sillä se takaa vehnänjyvien tasaisen jakautumisen. Ohje on Sikaihana blogista, mutta se on sieltä jo poistettu, joten ohjetta/linkkiä ei ole antaa. 


Mutta näistä tyynyistä. Tyyny on jaettu kuuteen yhtäsuureen taskuun, jonka sisään pujotetaan vehnänjyvillä täytetty pussi. Tämä on siitäkin loistava juttu, että vehnäpussit voi ottaa pois ja pestä päälisen, kun se kuitenkin nuhjaantuu ihoa vasten ollessaan.



Eli ommellaan kutakin vehnätyynyä varten kuusi pussia. Eli minun tapauksessa 72 kappaletta. Jos ihmettelette miksi nuo sisäpussit ovat railakkaan punaiset, niin siihen on syynsä. Punaista kangasta hankittiin töissä virkistyspäiväämme supernaisten viitaksi. Koska niille ei ollut myöhempää käyttöä, niin hamsteri nappasi ne mukaansa ja pesun jälkeen ompeli niistä vehnäpusseja :)


Täytetään vehnänjyvillä. Tratti osoittautui tässä käteväksi. Jonkin verran jyvien joukossa oli roskia, jotka oli hyvä nyppiä pois tässä vaiheessa.


Sitten vain täyttöaukot kiinni. Ei parane täyttää liian täyteen, jotta mahtuu ompelemaan kiinni...


Jokainen lahjansaaja sai omanlaisensa päälikankaan. Tässä eräälle Supernaiselle valmistumassa omansa.


Lahjat käärin rullalle ja solmin nauhalla. Mukaan liitin käyttöohjeet.



Itselle ei tietenkään tullut tehtyä / jätettyä yhtään :D

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Muutamat Luffe lapaset / Luffe Mittens

Luffe-tuplalapaset ovat nyt täällä blogissa pop. Ensin oli yksi pari, sitten toinen ja paljastanko lisää..... vielä jokunen muukin pari. Aloitetaan ensin pikkuisista Luffeista.


Nämä Luffet on neulottu Dropsin Baby Merinosta 3 mm puikoilla. Koko on 2-4 vuotiaalle. Koska lanka on ohuempaa kuin alkuperäisissä lapasissa, arvelisin näiden olevan lähempänä kaksivuotiaan kokoa. Lankaa yhteen lapaseen (kaksinkertaisena) kului lankaa 20 g.


Lapasten kuvio on Abra Alba ranteenlämmittimistä. Niissä oli sama silmukkamäärä kuin näissä pienissä lapasissa.


Tarvitsivathan nämä pienet lapaset toisetkin parin kaverikseen. Koko, lanka ja puikkokoko ovat samat.


Näiden lapasten kuvio on otettu Mutturalla blogin sik-sak-sukista. Kuvio muodostaa minusta hauskan revontulimaisen kuvion.


Sitten oli aika siirtyä astetta isompiin lapasiin. Sama lanka ja puikkokoko, mutta nämä lapaset on tehty 5-7- vuotiaan kokoisina. Sopivat hyvin 5-vuotiaan kummipoikani käteen, joten ajatukseni, astetta pienemmistä lapasista ohuemman langan vuoksi osui oikeaan.


Näiden lapasten vuori on on vaaleampia ja minusta näissä lapasissa on kiva, kun tuo vuori jää pikkaisen pilkottamaan varresta. Tuo särmää :)


Näiden lapasten juju on tähdessä. Se toki olisi näkynyt paremmin jos olisin valinnut neuleeksi esimerkiksi helmineuleen, mutta päädyin aina oikein neuleeseen. Ehkä se sen verran erottuu kuin on tarpeen.


Ja vielä yhdet Luffet. Nyt aikuisten S-koossa. Lankana on Sandnes Garnin Alpakka ja puikot koossa 3,5 mm. Lanka on sen verran pörröistä, että näihin ei pintakuvioita kannattanut tehdä.



Ostin näihin lankaa kaksi kerää. Yhden kumpaakin väriä. Tietenkään lanka ei riittänyt, mutta minulla oli entuudestaan kyseistä lankaa jemmassa.Vuoren tein lapasiin yhtä aikaa kerän kummastakin päästä, jotta sain langan riittämään molempiin lapasiin.



Vuoresta tuli itse asiassa kolmivärinen, mutta kaksi väriä olivat niin lähellä toisiaan, että ne eivät juurikaan erotu. Melkoisen pitkät nämä aikuisen lapaset avoimina.

Siinä nyt Luffeja joksikin aikaa :)

I really like this Luffe pattern as you see. I have tried different yarns and different designs. These are easy to knit and you can try different kinds of intarsia so the pattern stays interesting. I might knit some more :)

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Pieni pussukka / Teeny Tiny Mini Zipper Pouch

Jos ompelu sujuu liian helposti, niin siihen on aina koira haudattuna, kuten tälläkin kertaa. Työkaverini täytti vuosia ja kerran mainitsi, että tarvitsisi pikkurahoille pienen pussukan, koska lompakosta se puuttuu. Tämän tallensin korvan taakse ja syntymäpäivän tullessa päätin lahjan toteuttaa. Olin hillonnut tuota pientä Marimekon värikästä kangaspalaa ja päätin käyttää sen ystäväni pussukkaan.


Tein tarkasti kuten ohjeessa sanottiin. Ohje löytyy So Sew Easy blogista. Kaikki sujui kuin tanssi, kunnes pussukka oli valmis. Nuo päätylenkit olivat aivan järkyttävän isokokoiset! Toki en varmasti ommellut niitä tarpeeksi lähelle saumaa, mutta silti. Ne olivat minusta niin järkyttävän isot, että päätin purkaa.


Kyllähän se purkaminen jälkensä jätti, enkä ollut yhtään tyytyväinen tähän kierohkoon pussukkaan, mutta en malttanut hilloamani kankaan vuoksi heittää sitä roskiin (hamsteri mikä hamsteri).


Ihan ei osunut enää kohdakkain päätylenkit vetskarin kanssa toisella kertaa. Vieläkin olisin voinut lyhentää noita lenkkejä, mutta näillä nyt mentiin. Sisälle pirteää pinkkiä kangasta.


Tällainen pussukka toimisi myös kuulokkeille, avaimille tai muille pikkutavaroille. Mutta ensi kerralla teen paljon pienemmät päätylenkit. Mutta lahja on annettu, eikä lahjaa sovi niin tarkasti katsella :) Toivottavasti oli mieluinen.


My friend had a birthday. I remembered that she had once mentioned that she would need a little pouch for her coins. I decided to make one. I had saved this old Marimekko's piece of fabric and decided that it would be perfect for my friend. This pouch pattern was from So Sew Easy blog. It was really easy to make, but those end tabs were huge. I had to unravel almost the whole pouch and make the tabs a bit smaller. I didn't get it back as nicely as I did at the first time, but it had to do this time. I hope she liked this pouch :)

lauantai 12. marraskuuta 2016

Siksak tuubihuivi / Zigzag Tube Scarf

Minulla on riesana kumppani nimeltä migreeni. Kumppanini on sitkeää laatua ja uskollinen seuralainen. Nyt useamman viikon kestänyt kumppanuus on pistänyt bloginkin hiljaiselolle. Hiljaa hyvä tulee ja jotain aina valmistuu, kun sille on aikansa ja paikkansa. Jospa saisin vaihtaa pian migreeni kumppanini joulu kumppaniin :)

Olen jälleen kerran päättänyt vähentää kätköistäni löytyneitä ufoja. Tässä yksi niistä. Ohjeen olen tulostanut 13.9.2013, joten eihän nyt kolmen vuoden valmistumisaika ole mittään :)


Huivi jäi kesken ehken sen vuoksi, etten oppinut koskaan kuviota ulkoa. Jotenkin oma mieleni olisi halunnut tehdä kuvion toisenlaisella jaolla.


Langasta en mene takuuseen, mutta epäilen sen olevan Debbie Blissin Rialto Aran lankaa. Mutta koska vyöte on hukkunut, niin en voi olla varma. Puikot olivat 3,5 mm vahvuiset. Ja ohje löytyy Kerän blogista.


Valmiiksi silti sain. Vaikkakin pienen ystäväni pinkki kausi onkin jo mennyt ohi :) Ehkä tämä silti löytää käyttäjänsä. Ihanan lämmin ja sopivan kokoinen tuubihuiviksi.

Again I'm trying to finish my unfinished objects aka UFO's. I started this tube scarf only two years ago :) I just didn't memorize the pattern and I had to constantly refer to the pattern for help. While years have gone, my little friend has changed her favourite color. It's not pink anymore. But I think I can find someone that likes this colour too. The pattern is only in Finnish, but you can find the chart there tough. I used 3,5 mm needles.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Golfkärryn suoja / Cover For Golf Trolley

Ensimmäisenä tunnustus. En tiedä mitään golfista. Joten jos käytän jotain vääriä termejä, niin pyydän anteeksi. Puoliso on lajiin hurahtanut. Tämä kärry jossa golf bagia kuljetetaan majailee automme takakontissa kesäkaudet. Ja niin majailee ruohot, kivet ym. mukavat pikkuroskat, joita pyörien mukana takakonttiin kulkeutuu.


Kätevä emäntä kuitenkin ratkaisi ongelman. Eurokankaasta autonpeitekangasta (myyjä kertoi sitä siksi kutsuttavan) ja pussi ompeluun. Pussi on vuoritettu ja yhdellä sivulla on vetoketju. Yläosassa on nauhakuja ja nyöri.


Kuulemma toimii ja käyttäjä on tyytyväinen. Ja ne roskatkin pysyvät tuolla pussissa. Mukava ommella jotain tarpeeseen :)


First, I apologize if I use the wrong terms about golf, because I really don't know anything about it. But my husband is a golf addict. These golf trolleys are always in our trunk during the summer time. So are grass, sand and all the small garbage that comes with the wheels. So I decided to sew this cover bag for the wheels. Just a simple large bag with a zipper on one side and cord on top. But it seems to have worked pretty fine and our trunk is now clean. And the user is happy :)

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Tuplalapaset / Double Mittens

Olen aina halunnut neuloa tuplalapaset, mutta ajatellut sen olevan jotenkin erityisen hankalaa. Näin Pinterestissä näiden Luffe lapasten kuvan ja se oli menoa. Ohje on maksullinen ja löytyy Ravelrysta.


Nämä lapaset oli todella helpot neuloa. Ihana malli. Lankana on Dropsin Merino Extra, puikot 3,5 mm. Ensin neulotaan ja päätellään päälilapanen. Sitten poimitaan lapasen alareunasta silmukat ja neulotaan toinen lapanen peilikuvaksi.


Tuplalapasista tuli ihanan paksut ja pehmoiset. Mutta.... Yritin Dropsin sivuilta löytynyttä tekniikkaa, jotta langanvaihtokohtaa ei huomaisi. No, ei toiminut tällaisessa kahden rivi raitaneuleessa. Vaihtokohtaan jäi mielestäni turhan iso silmukka. Mutta olen päättänyt pitää sitä koristeraitana :)



Täytyy kokeilla tuota tekniikkaa työssä, jossa on useampi raitakerros. Nämä lapaset ovat kokoa 5-7 vuotta, mutta paksummasta langasta johtuen ovat sopivat 13-vuotiaalle. Jospa onnistuisin jossain vaiheessa tekemään ne 5-vuotiaan lapsetkin :) Yhteen lapaseen kului 16 g sinililaa lankaa ja 32 g pinkkiä.


Luonnonvalo vähenee, syksy saapuu ja se näkyy myös kuvissani. Mutta syksyn tullen tarvitaan lapasia <3

I have always wanted to teach myself how to knit double mittens. Then I wanted to try, as I saw the Luffe pattern at Ravelry. It's not free, but worth buying. This was a super easy pattern. I used Drops Merino Extra Fine yarn with 3,5 mm needles. I tried a new technique so that the stripes would be even, but it didn't work for these narrow stripes. But I decided that this was a decorative line :)

tiistai 6. syyskuuta 2016

Sukkia / Wool Socks

Hieman laahaa jäljessä blogi, mutta hyvästä syystä. Kävin viime keväänä neulontakurssilla ja siellä oli useita aiheita. Yhtenä sukat pyöröpuikoilla varpaasta varteen. Olen tehnyt näitä ennenkin, mutta jotenkin siitä ei ole muodostunut minun juttuni. Halusin kuitenkin taas koettaa tätä. Tässä tammikuun lopulla otettu kuva sukista. Näyttävät kuvassa eri kokoisilta, mutta kyllä ne parit ovat :)


 Sukat olivat pian kuvan oton jälkeen valmiit, mutta en ollut tyytyväinen varren päättelyyn. Päättelin ne useaan kertaan, lopulta joustavalla päättelyllä. Toukokuussa sain sukat jo kuvattua.


 Jostain syystä en tiedä miksi en pidä tällä tavalla neulotuista sukista. Jokin tuossa kärjessä ei miellytä. Minusta ne eivät istu omaan jalkaani yhtä hyvin kuin tavalliset villasukat. Myös nuo varren silmukat kiristyvät helposti liian tiukiksi ja jos ne jättää löysäksi, se myös näkyy sukissa. Huoh. Tiedän, että moni pitää näin neulottuja sukkia niinä parhaina. Ehkä harjoitus tekisi tässäkin lajissa mestarin ja minusta näin neulottujen sukkien ystävän.


Mutta miksi esittelen sukat vasta nyt? Sain ne vasta postitettua saajaalleen, enkä halunnut niitä näyttää etukäteen. Kantapää on perinteinen tiimalasi kantapää.


Sitten esittelyyn toiset ikuisuus sukat. Ostin Lidilistä kokeiluun sukkalankaa. Värit olivat kauniit, mutta en sitten katsonut sen tarkemmin kuinka ohutta lanka oli. No, tunne oli kuin hammastikuilla olisi neulonut ja sukkien valmistuminen kesti ja kesti ja kesti. Mutta sainpahan valmiiksi!


Minun täytyy sanoa, että lanka oli kyllä oikein miellyttävä neuloa. Pisteet siitä. Toivottavasti sukat kestävät sitten käyttöäkin. Näille sukille ei ole vielä saajaa. Löytävät varmasti tiensä jollekin VIP henkilölle.


Vielä hännänhuipuksi haluan esitellä erään kortin. Meidät oli kutsuttu erään nuoren neidin konfirmaatiojuhlaan. Lahjatoiveena oli tietysti rahaa. Rahaa on kuitenkin niin tylsä antaa, niin päätimme, edes jotain pientä keksiä jujuksi. Niinpä isäntä taitteli ohjeen mukaan 20 euron setelistä paitoja korttiin. Meillä oli kyllä tarkoitus tehdä koko kortti itse ja ripustaa paidat korttiin tehdylle pyykkinaruille pikku hengareissa. Koska kotiuduimme teatterista perjantai-iltana lähempänä 23, ei auttanut kuin juosta sinne Prismaan ja ostaa valmis kortti. Liimasimme korttiin kanneksi mukavan kuvan lahjan saajasta lapsena. Jospa ensi kerralla tekisi kortin aiemmin kuin viimeisenä iltana :)


Today you will see two pair of socks that has taken an eternity to get finished. The first pair is knitted from toe to top with two socks at the same time. I wasn't happy for the bind off of the cuff. It got too tight and I had to unravel it several times. The second pair of socks were made of such thin yarn that it took forever for me to knit them. But at least now I have two pairs of socks ready. The first pair I already sent to my friend, but the other one is still waiting for their new owner. At the end you see this confirmation card that we made. The child being confirmed wished for money as a gift. It is so boring to give just money, so we decided to do something fun. My husband made these shirts out of bills. We also added one old picture and some other personal things to it.