Ystävälläni oli syntymäpäivät ja päätin tehdä hänelle sukat. Löysin aivan ihanasta Sisko neuloo blogista Inkeri-sukkien
ohjeen. Varteen voi käyttää jämälankoja tai ostaa sopivat sävyt :)
Ystävälleni ajattelin sopivaksi tällaisia maanläheisiä sävyjä.
Näissä sukissa tein kaksi itselleni uutta asiaa. Varren nirkkoreunan neuloin suoraan umpeen, joten erillistä päättelyä ei tarvinnut. Tein myös ensimmäistä kertaa ainaoikein kantapäät. Ne toimivatkin ihan kivasti tällaisessa paksummassa langassa.
Varren voi halutessaan pitää enemmän tai vähemmän rypyllä. Lankana on Novitan 7 Veljestä. Puikot 3 mm.
Mutta päättelyähän varsissa riittää :)
Näitä oli mukava neuloa. Teen varmasti toisetkin.
Facebookista näin mukavan kuva-idean paketoimiseen. Valitettavasti minun kuvani eivät tee oikeutta idealle, mutta siitä vain kokeilemaan :)
Olin hieman pettynyt näihin Tiimarin paperipusseihin, sillä ne olivat niin ohuita, että eivät näyttäneet kovin kauniilta. Näihin saa mukavasti upotettua eripari napit.
Pussin reuna on leikattu Fiskarsin leikkurilla. Nauha ja nappi Sinellistä.
Positiivarien
värssypankista löytyy runo juhlaan kuin juhlaan. Kuten nytkin, löysin sopivan, mutta muokkasin sitä vähän omaan käyttöön sopivammaksi. Pyydän jo etukäteen anteeksi, sillä runoilijoiden sukat varmaan pyörivät jaloissa kauhusta lukiessaan minun versioni.... :)
Toivon että lahja tää,
sun varpaitasi lämmittää.
Aina milloin ne ylles kiskot
ja työvaatteet nurkkaan viskot.
Ne hyvän mielen sulle tois
ja kaikki sulla hyvin ois.
My friend had a birthday and I found a perfect pattern from
here (only in Finnish). This is a perfect way to get rid of left over yarn. I tried two new things with these socks, garter stiched heel and a picot edge at the cuff. I also saw this kind of packaging at Facebook (sorry, don't remember the site). My version is not that great, but you will get the idea.