tiistai 13. syyskuuta 2011

Ristipistoja

On vierähtänyt pitkä aika siitä kun viimeksi tein ristipistotöitä. On vaarallista surffailla netissä, varsinkin kun erehtyy sivulle nimeltä http://www.sewandso.co.uk/ Aivan loistavat valikoimat ristipistotuotteita. Sieltä löytyi myös tällainen ihanan pehmeä huppupyyhe. Tästä taitaa tulla joululahja kummitytölle. Helpointa minulle on aloittaa sopivan aloituskohdan laskeminen, kun ensin laittaa nuppineulat 10 ruudun välein.


Ja ensimmäinen osa pyyhkeen kuviota valmistui juuri. Tällainen koira olisi tarkoitus kirjoa molempiin reunoihin ja keskelle saajan nimi. Katsotaan milloin tulee valmista.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Värittämistä opettelemassa

Sinooperissa järjestettiin värityskurssi. Ihan näin vanhakin nuortui kun pääsi pitkästä aikaa värittelemään kuin pikkutyttönä. Kyseessä oli siis kurssi, jossa kokeiltiin eri väritystekniikoita ja värejä leimailuun. Mukavaa kun sai testata mikä väri tuntuu omimmalta. Taitaapa meille piakkoin muuttaa Copicit ja akvarellikynät. Tässä muutama valitettavan huono kuva illan kokeiluista.


Vasemman puoleinen on painettu ekopaperille ja se osoittautui todella kauniiksi nallekuviossa ja akvarelliväreillä väritettäväksi.


Ja tässä Copic kokeilua. Nuolet helpottivat valon ja varjon hahmottamista. Tällainen hidas tuusaaja ei paljon ehtinyt tehdä, mutta kunhan saan itselleni tussit ja värit, niin eiköhän se siitä :)

Jotain valmistakin. Tällainen "laatikko"pipo valmistui muutamassa illassa. Lankana on Dropsin Merino ja puikot nro 4. Idean sain Poppelista. Tähän on taitavan neulahuovuttajan käsissä valmistumassa kuvio kiinnitettäväksi. Tällaisia pipoja taitaa tänä vuonna valmistua useampikin ....

lauantai 10. syyskuuta 2011

Joululahjapaja avattu

Ensimmäiset viralliset joululahjat aloitettu ja yksi jo valmistunutkin \o/. Aiemmin tekemäni pöllöpussukka on ollut itselläni niin kovassa käytössä, että päätin tehdä niitä joululahjoiksi muillekin. Sain myös samaisesta pussukasta kaksi tilausta. Tässäpä ensimmäinen valmistunut:


Päälikangas on Tanskasta ostamani.


Sisällä ruutukangasta.


Tässä olisi sitten puolivalmiit tekeleet. Keskimmäiset ovat ystäväni tilaamat pussukat, hänen omista kankaistaan. Tummat pussukat saavat nyt hetken odottaa, sillä minulta loppui tumma metrivetoketju. Täytynee siis lähteä ensin ostoksille.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Sekalaista söhellystä

Mihin nämä päivät oikein hupenevat? Syksyn tullen sitä on niin innokas etsimään kaikkea uutta tehtävää blogeista ja kirjallisuudesta, että tekeminen jää vähemmälle. Jotain on saatu aikaan, mutta enemmän on edelleen keskeneräisenä.

Hääkortti valmistui ja on jo mennyt oikeaan osoitteeseenkin. Tässä vielä valmis kortti:


Mini Hamoista innostuneena piti tilata toinenkin paketti hieman eri aiheesta. Nyt saa seuraavaksi tehdä vauvakortteja tuleville pienokaisille.


Hama-helmeilystä innostuu tällainen vanhakin. Lupasin opettaa liskon tekemistä tytöille ja siinä sivussa valmistui ihan itse omin kätösin viännettynä tällainen liskonen....


Nyt puikoilla on taas kerran sukan alkuja, mutta taitaa tämä lanka vain olla hermoilleni liian ohutta. Jospa purkaisi ja alkaisi vähän paksummalla uudestaan.


Pian lupaan esitellä jotain valmistakin. Syksyn tullen kun on tuo neulekärpänenkin taas puraissut :)

tiistai 23. elokuuta 2011

Bind-It-All kirja

Blogiin kirjoittelu on jäänyt, sillä isoäidinneliöiden päättelystä ei kovin mielenkiintoista juttua saa. Puolet on päätelty ja homma jatkuu. Mutta jotain kirjoittamisen arvoistakin on tapahtunut. Kävin tänään tutustumassa laitteeseen nimeltä Bind-It-All. Minulle laite oli aivan uusi tuttavuus. Sillä siis pystyy tekemään kierrekantisia vihkoja ja kirjoja. Tässäpä minun koekappaleeni:


Kirja on menossa pienelle neidille joululahjaksi, joten joululahjojen tekokin on virallisesti aloitettu. Sisältä kirjan sivut ovat täysin valkoiset. Ne saa sitten täyttää omilla pikku salaisuuksilla....


Tänään sain vielä sellaisen syntymäpäivälahjan, että tippa tuli linssiin tällaiselta herkkikseltä. Ihana ja tärkeä ihminen oli virkannut minulle aivan ihanan pöllöpussukan. Tällä on paljon tunnearvoa ja onhan tämä aivan yli-söpö, katsokaa vaikka itse...


Tämän pöllön nimi on Tuija, erään suuren kirjailijan mukaan nimetty :) Ihanaa elokuuta kaikille!

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Hama-helmeilyä

Ja pitihän niitä Mini-Hamahelmiä päästä heti kokeilemaan. Tiesittekös, että Hama-helmet ovat valmistettu Tanskassa :) Mini-Hamoissa oli myös suomenkieliset tekstit, joten luulisin, että niitä on pian Suomessakin saatavilla.

Helmet olivat kyllä niin pieniä, että helpompi oli työskennellä pinseteillä. Tässä valmistumassa sulhanen...


Ennen silitystä Sulhanen näytti tältä.


Ja täytyyhän sulhasella olla morsiankin. Tämä pariskunta tulee korttiin koristukseksi.


Jotta koko hahmottuisi, niin vieressä on pieni kahvilusikka....


Mukavaa puuhaa, mutta täytyy sanoa, että melkoisen hidasta.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Lomalla :)


Loma on vain niin ihanaa aikaa :) Vähän käsityökuulumisiakin. Tässä jossain päin Suomea, matkalla kohti lentokenttää. Kummitytölle valmistumassa isoäidinneliö-peitto. 25 palaa valmiina, 16 tekemättä.

Tänä vuonna matkamme suuntasi kohti Tanskaa ja Kööpenhaminaa. Kunhan saan kameran tyhjennettyä, niin laitan käsityötuulia Tanskanmaalta. Mutta ostoksihan tuli tietysti tehtyä ja niistähän on jo kuvamateriaaliakin. Tiesittekö, että yksistään Kööpenhaminassa on 16 lankakauppaa.....

Tässä muutamia mittanauhoja, joihin on virkattu päälyset. Eivät olleet ihan Tanskalaista käsityötä, sillä mittanauhat olivat Vietnamista. Voit tutustua aiheeseen tarkemmin www.lanternmoon.com Kaksi mittanauhaa menivät lahjaksi ja yksi itselle.

 

 Tämä kilpikonna oli aika veikeä otus :)


Tämä kukkanauha jäi minulle itselleni. Tätä kelpaa sitten talven pimeinä tunteina käyttää piristämään käsityöiltoja.


Samasta lankakaupasta löysin myös näitä veikeitä nappeja. Kirjainnapit tulevat ehkä vain koristukseksi, mutta puiset napit käyttöön.


Ompeluhommia varten löysin mukavaa pöllökangasta. Kauppa oli aivan ihana sisustuskauppa, joka värikylläisyydessään sai minut todella hyvälle mielelle. Kaupan internetsivut löytyvät osoitteesta: www.fannymia.dk 



Ja osuihan sitä tielle myös askartelukauppakin ja minun riemuksi (ja isännän harmiksi :) siellä oli alennusmyynti -70% osasta tavaraa. Täytyihän se tietenkin käyttää hyödyksi.

Nämä kirjekuori- ja paketti sabluunat tulevat etenkin joulun alla kovaan käyttöön. Hintaa pakkaukselle jäi reilun euron verran.



Ajattelin tehdä tästä eräälle pienelle ihmiselle valokuva-albumin. Saas nähdä kuinka onnistuu. Sivut ovat ainakin aivan ihanat.



Korttien materiaaleiksi 3D kuvia:


Sekä nauhoja, pöllö-leimasin, askarteluhuopaa ja pienelle ihmiselle ensimmäinen oma ristipistopakkaus.


Jotain tarttui mukaan normaalihintaankin. Nimittäin nämä minikokoiset Hama-helmet. Näitä ei ole silmääni osunut vielä täällä Suomessa. Kyseessä on todellakin pikkuriikkiset helmet, noin puolet normaaleja pienempiä. Ajattelin, että näistä saisi mukavia koristeita kortteihin.


Ja sitten vain tekemään. Materiaalia on ainakin monen viikon edestä...