tiistai 5. tammikuuta 2016

Pussukka kirjoneuletöille / SockSacks

Joskus monen mutkan takaa löytyy hyvä idea joka täytyy toteuttaa. Ystäväni vinkkasi Missä neuloimme kerran blogissa esitellyn Sukkasäkin olevan loistavan idean. Siispä tutkimaan asiaa tarkemmin.


Ohje on Ramona Rosen ja löytyy Craftsysta. Ohje on englanninkielinen ja maksullinen. Ohjeessa tulee kolme erikokoista kaavaa. Pienin sukille, keskikokoinen huiveille ja suurin paidoille. Kokeilin kahta kokoa. Yllä olevassa kuvassa on pienin koko.


Kankaana on Marimekon Satumetsä ja osassa pussukoista on nauhakujassa ja vuoressa Eurokankaan tähtikangasta. Pussukan jujuna on se, että sisällä on napein suljettavat läpät, jotka estävät lankoja sotkeutumasta. Oli sitten kyseessä kirjoneule tai esim. kaksi sukkaa yhtä aikaa pyöröpuikoilla.


Tuli kokeiltua KAM neppareiden laittoa ensimmäistä kertaa. Ostin tätä varten KAM nepparipihdit. Vähän vaati harjoittelua :) Keskellä tilanjakajana on vetoketjutasku, johon voi laittaa neuletarvikkeet. Hieman kaava olisi vaatinut suuremman jakajakappaleen, sillä minusta jäi vähän kinnaamaan.


Pienimpään sukkapussiin mahtuu kyllä hyvin muutamat kerät.


Laitoin ensin fanttilankaa pussukoihin, mutta se ei toiminut ollenkaan tuossa isommassa pussukassa. Ompelin siihen jälkikäteen kankaasta solmimisnauhan, kuten ylemmässä kuvassa, mutta tässä kuvassa se vielä näkyy.


Kuvan kolme pussukkaa menivät joululahjoiksi. Näitä pussukoita minulla on vielä muutama valmiiksi leikattuna. Jospa itsellenikin tekisin :)

This SockSack in 3 sizes pattern is a Ramona Rose design and can be found from Craftsy. It's in English and it is a paid pattern. The fabric is Marimekko's Satumetsä and the star fabric is from our local fabric store Eurokangas. You can read more about the pattern from Craftsy. I liked the pattern, but I think next time I will add a few centimetres for both sides of the pocket because I think it was a bit small. These three sacks went for Christmas presents for my friends.

2 kommenttia:

  1. Nää on kyllä niin hienoja! Harmi vain, kun puikoilla on nyt yksivärinen pitsisukka, mutta eiköhän kohta ala taas raitasukkahammasta kaivelemaan, sitten pääsee pienempi pussukka tositoimiin! Kiitos vielä tuhannesti, nää on niin kätsyjä! Oikeita raitasukkaneulojan unelmia <3

    VastaaPoista